- Viimeisen kerran, Etienne! Tahdotteko että minä tulen teidän omaksenne ainaiseksi? Menettekö naimisiin kanssani kun olen vapaa?
Etienne kätki kasvot käsiinsä voimatta vastata.
— Merkitseekö se ei? — kysyi Rose-Marie. — Onhan se kieltonne? … peruuttamatoin kieltäymyksenne?
— Se merkitsee: ei, — vastasi hän rohkeasti.
Samassa päästi Rose-Marie yhdellä käden käänteellä alas mustat hiuksensa.
— Mitä teettekään! — huudahti Etienne.
Mutta hän ei vastannut. Irti päästetyin hiuksin liiti hän Etiennen huoneen läpi tupakoimishuoneeseen. Sieltä näki hän Genevièven tulevan ylös rappuja Dominican saattamana. Hän tekeytyi yllätetyksi ja pakeni takaisinpäin. Mutta samassa hän oikasihe, ravisti pitkää, komeata tukkaansa ja sanoi:
— Yhdentekevää; olen hänen rakastajattarensa!
Kun hän oli lausunut nämä sanat, vavahti hän. Eräs mies oli huoneessa.
Se oli Lorenzo Miralez, joka oli tullut sinne toista tietä.