— Onko se niinmuodoin totta, — huokasi hän? Ei, ei, minun täytyy päättää kostoni… Jumalani, auta minua siksi että saan rangaista sen miehen rikoksen!
Hän luuli rukouksensa auttaneen, sillä nyt hän nousi vuoteestaan, hiipii toiseen huoneeseen, otti sieltä revolverinsa uskoen nyt enkelien häntä avustavan. Mutta he pettivät; hän vaipui taas lattialle. Ja nyt uskoi hän päivänsä nopeasti vähenevän.
— Kuolla ilman kostamatta — miksi kitua sitten viime hetkeensä saakka. Parasta laukaista luoti kurkkuunsa. Mutta jos sitä ennen täällä neljän seinän sisällä kostaisikin! Ei maksa vaivaa. Häntä sanottaisiin murhaajaksi ja saisi se viheliäinen vielä myötätuntoa kuoltuaan. Mutta onhan tarkoituksenmukaisempaa että hän surmaa minut! Erinomaista.
Ja kuoleva alkoi tehdä suunnitelmaansa.
XXVI.
Seuraavana päivänä oli Miralez varsin iloisella tuulella. Hän kurkisteli akkunasta ja huomasi Etiennen menevän La Mothea kohti. Heti hiipi hän Etiennen työhuoneeseen, kirjoitti hänen kirjoituskoneellaan kirjeen Sargosin apteekkarille pyytäen vähän kokainia hammassäryn lievikkeeksi, merkiten alle nimen »Etienne Hontarrède». Sen tehtyään jätti hän huoneen. Sitten soitti hän palvelijaa.
— Josef, tässä on kirje, jonka herra Etienne jätti lähtiessään minulle.
Siinä pyytää hän lääkkeitä. Vie se heti apteekkiin.
— Kyllä, herra.
— Odota! Apteekkari antaa sinulle valkoista jauhetta pienessä pullossa tai rasiassa. Se on sinun jätettävä minulle eikä kellekään muille. Etienne sanoi että se on vaarallista myrkkyä.
Josef lähti ja Miralez jäi yksin. Hän soitti toista palvelija, joka sai sytyttää tulen pesään.