— Etienne! — huudahti espanjatar. — Oliko se Etienne? Olenkohan jo järjiltäni! Oletko varma siitä että se oli Etienne?
— Kysy Josefilta!
— Näittekö sen? Voitteko sen vannoa?
— Kyllä näin Etiennen antavan jotain juotavaa.
— Lorenzo, taivas meitä varjelkoon! Se mies on myrkyttänyt sinut!
— Mitä sanot? Myrkyttänytkö? Jumalani! Se on siis myrkky joka polttaa. Niin, sen tunnen nyt! Enriquita, ota se talteesi, anna tutkia viini, siitä kyllä löytyy myrkkyä. Se lurjus! Tahtoi päästä minästä naidakseen Rose-Marien! … Pääni halkeaa… Lääkäri, pappi… juokse, jotta ehdin saada ripin… Riennä! … Ei, kuule, ruumiini pitää leikata… että saadaan tietää minut myrkytetyn Vanno se!
— Minä vannon! Kuole rauhassa; puolestasi kostamme!
Silloin loisti ilonvälähdys Miralezin silmissä. Mutta kokaini alkoi tehdä tehtäväänsä. Hän alkoi menettää tajuntaansa.
— Kuoleeko hän myös? Onhan todistuksia… jäännös kupissa, kirje apteekkarille… Josef näki… Hänenkin täytyy kuolla!
Silmänsä pimenivät. Lääkäri saapui. Miralez hämärästi eroitti häntä.