— Mitä tekee hän täällä, — ajatteli Etienne. — Miks'ei hän ota vastaan?
Ovi jäi kiinni. Etienne katseli akkunoihin. Niissä ei näkynyt
Genevièven suloista päätä.
— Eikö hän koskaan mene ulos? — ajatteli hän. — Ainako hän pysyy tuossa vankilassaan?
Alkoi pimetä ja Etiennen piti mennä levolle. Yön aikana mietiskeli
kuinka päästä Genevièven puheille. Seuraava aamu valkeni kirkkaana.
Ja klo 9 naputti Etienne päättävästi n:o 39 ovea. Eräs nunna avasi.
Etienne otti säikähtäneen ilmeen, sanoen nopeasti:
— Voinko tavata neiti Sartillyä? Tulen Sargosista. Hänen holhojansa on minut lähettänyt: on hyvin kiire. — Samalla työnsi hän vakavasti ovea astuen sisälle.
— Tulette kai rouva Manzanilin luvalla? — kysy nunna.
— Tietysti.
— Tehkää hyvin ja istukaa. Ilmoitan neiti Sartillylle.
Enriquita ei ollut vielä sisarentyttärelleen ilmoittanut Miralezin kuolemasta.
— Se siis on viesti enoltani? — sanoi Geneviève nunnalle. — Pyytäkää hänen astumaan sisään!