XXVIII.
— Tahtooko herra seurata minua? Neiti Sartilly on alhaalla puutarhassa.
— Kiitos, — sanoi hän. — Löydän kyllä yksinkin hänet.
Mutta kun Geneviève huomasi hänet, päästi hän huudahduksen. Samalla lähti hän poistumaan sanaakaan sanomatta.
Etienne seurasi häntä.
— Neiti Geneviève! — sanoi hän, ja äänensä ilmaisi kaiken sen kaipauksen, minkä hän pitkänä erossaoloaikanaan oli saanut tuntea. Neiti Geneviève, se on Lazare, se olen minä! Ah, miksi pakenette?
Geneviève yhä poistui nopeasti mitään vastaamatta. Hän tuli rautaportille, avusi sen, meni puutarhaan ja poistui yhä kauemmas metsään.
Mutta Etienne seurasi häntä yhä. Ja Geneviève kuuli entisen munkin askeleet takanaan sekä äänen sanovan:
— Neiti Geneviève, se on Lazare, Lazare. Olkaa armollinen ja kuulkaa vain silmänräpäys.
— Mitä sitten tahdotte? — sanoi hän kääntyen nopeasti ja kiivaasti. — Miksi olette tulleet tänne? — Voiko rouva Miralez ehkä huonommin koska tahdotte huvitella toisella taholla? Se ei ole oikein; sillä tavalla ei ole tapana hylätä naista.