Nuo kovat sanat haavoittivat Etienneä. Ne lausuttuaan ratkesi Geneviève itkuun, peittäen kasvot käsiinsä.
— Menkää tiehenne! — huudahti hän — ettekö näe että vihaan teitä!
Vieläkin koetti hän paeta, mutta kun nyyhkytyksessä yhä taajeni, oli hänen istahdettava kaataneen puun rungolle.
Tässä tapasi hänet Etienne sanoen:
— Suon teille anteeksi, sillä ette voi tietää kuinka väärin teette minulle. Jos nyt vihaatte minua, olette minua rakastanutkin, Geneviève, ja sen rakkauden nimensä pyydän minä muutaman silmänräpäyksen ajan minua kuuntelemaan. Kun olen puhunut, lähden aivan kuuliaisesti tieheni, jos sitä vielä vaaditte; ja jos minua vieläkin vihaatte, sitoudun olemaan tulematta koskaan tiellenne. Neiti Geneviève, rakastan teitä vieläkin, enkä ole koskaan rakastanut toista naista, vannon sen Jumalani kaatui.
Geneviève katsahti ylös, luoden silmänsä entiseen munkkiinsa.
— Jos ette ole rakastanut rouva Miralezia, miksi hän sitten on voinut olla rakastajattarenne?
— Rouva Miralez ei ole ollut rakastajattarenani.
— Olettepa rohkea! … Enkö itse nähnyt hänen tulevan huoneeseenne? Enkö itse kuullut hänen tunnustavan sitä? Eikö hänen miehensä ampunut häntä minun läsnäollessani? Eikö hän olisi tappanut teitä itseännekin, jos en olisi temmannut asetta hänen kädestään?
— Sen kaikki olette kuulleet ja nähneet, neiti Geneviève, mutta jos olisitte kuulleet lisäksi vielä paljoa muuta merkillistä, ette luottaisi silmiinne ettekä korviinne; se on kaikki valhetta! Se oli tulos kauheista juonista! Teitä on tahdottu pettää, riistää teiltä rakkautenne ja estää meidän avioliittomme… Sallikaa minun puhua! Tahdon sanoa teille kaikki. Voitte vihdoinkin kuulla koko totuuden. Aina hirmuisesta elokaan 15 päivästä asti olen odottanut hetkeä, jolloin saisin teidät tavata, selvittää kaikki ja osoittaa teille, että teidän Lazarenne ansaitsee vieläkin arvonantonne. Mitä kiduttavia hetkiä olenkaan saanut viettää siinä onnettomassa talossa, josta minua ei hetkeksikään päästetty poistumaan ja jossa vieläkin odotetaan minua ammuttavaksi. Mutta siitä en välitä. En pelännyt kuolemaani, vaan tahdoin tavata teidät mistä tahansa. Antakaa anteeksi, että minun täytyy tehdä tunnustus luottamuksenne takaisin voittamiseksi. Neiti Geneviève! Rose-Marie rakasti minua, rakasti mielettömästi. Hän oli kevään kuluessa rakastunut minuun. Huomasin sen Saint-Kerohicissa, siinä Bretagnelaisessa kylässä, jossa vietimme muutamia viikkoja Hän sanoi sen minulle eräällä saarella, jolla olimme pakoitetut viettämään yön. Mutta silloin oli hänen rakkautensa puhdas, ja jos miehensä sairaus ei olisi ollut parantumatoin, olisi hän piankin unohtanut minut suuressa maailmassa. Mutta me olimme pakoitetut muuttamaan Sargosiin, ja siellä Rose-Marien rakkaus vaan kasvoi. Se onnetoin! Hän oli eräänä yönä jättäymäisillään liekkeihin pelastaakseen minun henkeni. Säälikää häntä. Geneviève, elkääkä kovin halveksiko. Luulen, ettei hän koskaan ole pettänyt enoanne. Hän on ainoastaan tahtonut mennä naimisiin niin pian kuin olisi päässyt leskeksi. Hän ilmaisi minulle suunnitelmansa ja kysyi josko menisin naimisiin hänen kanssansa. Minä vastasin että te, Geneviève, tulisitte minun vaimokseni ja etten ketään muuta naista tulisi koskaan rakastamaan. Hän tali vimmoihinsa tästä ja on siitä asti koettanut minulle kostaa. Kun hän ei minua saanut myöntymään, koetti hän välillisesti vaikuttaa teihin. Hän koetteli uskotella teille, että minä olisin uskoton teille, ja senvuoksi hän järjesti koko elokaan 15 päivän kohtauksen.