— Geneviève! Tätisi on valehdellut! Nämä miehet eivät tiedä mitä tekevät. Vannon pääsi kautta, että olen viatoin. Geneviève, oma Genevièveni, usko minua!
Mutta poliisit veivät hänet pois. Ja estääkseen häntä pakenemasta latasi eräs poliisi revolverinsa. Geneviève vaipui tiedottomana tätinsä syliin.
XXIX.
Tapaus koski juuri onnensa saavuttaneeseen nuoreen tyttöön kuin moukarin isku päähän. Kahden tunnin ajan oli hän kuin halvattuna, voimatta puhua sanaakaan. Julma espanjatar istui hänen luonansa lasketellen mitä julmimpia murhakertomuksia Etiennestä sen sijaan että olisi lohduttanut.
Mutta viimein nousihe Geneviève äkisti nojatuolista, jossa oli levännyt:
— En voi uskoa sellaista halpamaisuutta; olen varma siitä, että herra
Hontarrède on viatoin, — sanoi hän.
— Mutta minä sanon että meillä on todisteita!
— Minkälaisia todisteita?
— Kokonainen joukko! Lorenzon viime sanat; palvelijan todistus että hän näki rikollisen valmistavan myrkkyä; apteekkarin, joka toimitti myrkyn. Ja illalla kun kuollut leikataan, löydetään hänen vatsastaan kokainia — siinä uusi todistus.
- Mitä?