Hän ajatteli vielä sitä hauskaa seikkailua edellisenä iltana kun hän näkymättömälle munkille heitti omenan puolikkaan. Ehkä hän tuli häirinneeksi pahastikin tuon munkin rauhaa. Mikähän hänet oli oikein tuohon tekoon yllyttänytkään? Geneviève oli katunut tätä koko yön ja tämä hyvätyö hyvin sopi nyt hyvikkeeksi munkille ja hänen härälleen.
Kun kello oli lyönyt 11, jätti neiti Sartilly äkisti vaalean aamupukunsa ja pukeutui kesäpukuun, otti olkihattunsa ja meni terassille. Täällä ojensi hän kiikarinsa Montségurin kylää kohden nähdäkseen jo kaukaa sen härän, jonka vuoksi nuori munkki oli kyyneleitä vuodattanut.
Ennen pitkää hän huomasikin sen sekä munkin ja valtuutetun rahastonhoitajansa. Ja kun ne olivat saapuneet lähemmäksi, kiisi neiti Sartilly portaita alas ottaen kaksi astuinta yhdellä askeleella kuten koulutyttö. Hän meni portille ottaakseen vastaan hemmoitellun härän.
Ilo loisti hänen silmistään, poskensa tulivat hohtaviksi hengästyksestä ja niin pian kuin veli Lazare katsoi häntä arvasi hän että tulisi tuottamaan hänelle paljon vastusta kiinnittäessään katseensa yhtämittaa maahan. Lazare katsoi rahastonhoitajan vääriä sääriä joka ei ollut hänelle kiellettyä!
Genaviève lähestyi Martinia. Nähtyään sen huudahti hän:
— Mutta sehän on erinomaisen kaunis. Sillä on andalusialaiset silmät!
Ja hänen hieno kätösensä silitti eläimen niskaa.
— Pitääkö se sokerista? Eikö? Luuletteko niin? … Ai, sehän on totta — härän, joka tulee luostarista, täytyy pitää rediseistä. Meillä on kyllä retiisejä. Tulkaa tänne!
Hän puheli ja lörpötteli keskeytymättä iloissaan siitä, että jotain sai sanoa kuten lapsi.
Hän meni talliin sanoen härälle: