— Minä osaan kyntää ja karhita. Osaan leikata viinimarjapensaita ja vehnää myös, korjata maissia ja heiniä, hoitaa härkiä ja hevosia sekä ajaa niitä… Jos te voisitte antaa minulle jotain työtä, mitä hyvänsä jollakin tiluksellanne, niin sitoutuisin hoitamaan toimeni tunnontarkasti ilman mitään palkkaa, kunhan saisin jonkun olkilyhteen maatakseni ja naulan kovaa leipää päivässä syödäkseni.
Tuntia myöhemmin antoi herra Peyroux viikatteen entiselle munkille ja näytti hänelle paikan heinäniityllä.
Millä innolla tarttuikaan Lazare työhönsä! Täysin voimin sinkautteli hän viikatettaan ja päästi fanfarimaisen soiton teroittaessaan asettaan.
Sen työn tehtyään sai hän lapion, jolla sai ryhtyä maata kaivamaan.
Illalla näytettiin hänelle pehmoinen vuode, josta saattoi kuulla Martinin mylvinää. Ja kun yöllä soi luostarin kello kutsuen munkkeja rukoukseen, rukoili Lazare vuoteensa ääressä yhteenliitetyin käsin, suljetuin silmin ja sydän iloa täynnä. Yhä kasvavalla hartaudella hän rukoili ja kiitti nykyisestä onnestaan. Tuntui kuin ristiinnaulittu Kristus ei olisikaan enää vertavuotava, eikä sureva Jumalan äiti lävistetyin sydämin, vaan että jotain valkoista, vapaata, henkimäistä olisi hänen sieluunsa yhtynyt, ikäänkuin hän olisi kuullat suloisen enkelin äänen — kuten nuoren viattoman tytön, hyvän ja armahtavan suoneen hänelle uutta lohtua, mielen auvoa, josta hän ansaitsi hänen koko sielunsa kiitollisuuden.
* * * * *
Päivät vierivät. Lazare oli onnellinen. Hän työskenteli ahkerasti. Hänen nykyinen pakonsa ei vaivannutkaan häntä, kuten oli luullut, eikä hänen katumuksensakaan ollut niin syvä kuin hän oli ajatellut. Luostarin kello öisin ei häntä häirinnyt enää. Jos jokin suru kaivautui vielä menneisyydestä esille, tarttui hän sitä ankarammin moukariinsa käsiksi ja upotti pian surunsa innokkaaseen työhön.
Hän oli melkein keskeytymättä yhdessä Martinin kanssa. Bontucqin isännöitsijä oli ostanut markkinoilta toisen samanlaisen sonnin ja antanut sen Lazaren ajettavaksi, eikä Martin näyttänyt olevan lainkaan mustasukkainen niistä taputteluista, joita myöskin toveri »Jean» sai heidän yhteiseltä herraltaan.
Lazare jatkoi Bontucqissa yhtä kieltäytyvää elämää kuin luostarissakin. Hän ei nauttinut lihaa eikä viiniä, voita eikä rasvaisia ruokalaitteita, vaan salli kuitenkin joskus, ollessaan itseensä ja käytökseensä tyytyväinen, nautinnoksi muutaman omenan.
Alassa oli hän päättänyt kuten luostarissa maata täysissä vaatteissaan, mutta kun hän kuuli palvelusväen laskevan leikkiä hänen liinavaatteistaan, luopui hän tuosta aikeestaan. Oikeauskoiselle munkille on puhtaus synti, sillä sielun puhtauden pitää muodostaa jyrkkä vastakohta paidan puhtaudelle. Lazare luopui pian tästä uskonkappaleesta.