— Martin! — huusi Lazare jyrisevällä äänellä. — Herra Jumala!
Hänellä oli vielä kirves kädessä. Hän hyökkäsi pedoksi muuttunutta eläintä kohden antaen voimakkaan iskun sen otsaan ikäänkuin puuhun, jota tahtoi kaataa. Eläimen pää musertui ja aivot räiskähtivät ulos.
— Elkää surmatko sitä! pyysi Geneviève.
Mutta hän näki samassa verivirran ja pyörtyi.
Martin oli vaipunut kumeasti mölisten, jolloin sen henki pakeni. Mutta
Lazare ei sitä katsonut. Hän viskasi kirveen kädestään ja nosti ylös
Genevièven. Hän oli kuolonkalpea vaan ei millään tavoin vahingoittanut.
Härän sarvi oli ennättänyt reväistä ainoastaan hänen ratsastusleninkiänsä. Lazare otti tajuttoman tyttösen käsivarsilleen ja riensi linnaa kohden. Mutta pian pettivät voimansa. Hänen silmissään musteni ja kylmä hiki peitti otsansa. Hän laski Genevièven alas lähteen reunalle, josta Geneviève muutamia päiviä sitten oli antanut vettä Martinille, ja ankara puistatus kiisi läpi ruumiinsa.
— Neiti Sartilly? — sanoi hän läähättäen.
Hän pisti kätensä lähteeseen ja kostutti nuoren tytön ohimoita.
Geneviève aukaisi silmänsä.
— Jumalalle kiitos! Ei se ole mitään. Vain silmänräpäyksellinen pelästys! — huudahti Lazare ja polvistui hänen vierelleen — Kuinka olenkaan iloinen!