Herra Peyroux ilmoitti neiti Sartillyn määräykset Lazarelle klo 8.
Koski kyyditsi molemmat herrat rautatieasemalle.
Lazare antoi ohjata itseään kuten lapsi. Näytti siltä kuin hän olisi yhä unelmoinut kaunista unta. Hän nousi junaan ajattelematta sitä, että hän viimeisen junamatkansa teki luostariin 7 tai 8 vuotta sitten Kaunista maisemaakaan hän ei huomannut; hänelle oli kylliksi miettiessään Genevièven suloutta.
* * * * *
Paussa menivät herrat englantilaiseen pukuliikkeeseen, jossa nopsat herrat riensivät ottamaan mittaa entisestä munkista. Valmiina oleviin pukuihin puettiin nyt Lazare hienosta paidasta alkaen. Korkea kaulus, vaaleat sheviottihousut, syvästi avartuva liivi ja musta hännystakki silkkisine käänteineen, sininen kesäkravatti, hienot kengät, nahkanväriset käsineet ja muodikas hattu tekivät hänestä hienon herran. Kun Lazare käveli ohi suurien kuvastimien, joutui hän silmäkkäin komean nuoren miehen kanssa. Entinen munkki tuskin tunsi itseään ja hän aikoi kunnioittavasti nostaa hattuaan kuvalle.
* * * * *
Sillä aikaa olivat Rose-Marie ja Geneviève alkaneet jatkaa eilisiltaista keskusteluaan linnassa.
Kaikki oli käynyt oivallisesti. Aamiaisen aikaan olivat naiset puhuneet hra Miralezille, joka näytti halukkaalta taipumaan heidän tuumiinsa.
Kun Lazare klo 5 illalla palasi Bontucqiin gentlemanniksi muuttuneena, riensi neiti Sartilly häntä vastaan, katsellen ylpeydellä häntä ja vieden hänet sisälle.
— Eno, tässä saan esitellä sinulle herra Etienne Hontarrèden, jonka sinä haluat ottaa kirjuriksesi!
Lazare ymmärsi. Neiti Sartilly oli puuhannut hänet herra Miralezin, tuon rikkaan pariisilaisen laivanvarustajan kirjuriksi. Mutta mikään ei häntä enää kummastuttanut.