Semmoinen oli se herrasväki, jonka kotiin vaatimatoin Lazare oli joutunut.
* * * * *
Kun matkustajat olivat saapuneet Chateaudun kadun varrella olevaan taloonsa, antoi herra Miralez viedä sihteerinsä neljänteen kerrokseen, jossa hän sai huostaansa kolme komeasti sisustettua huonetta, työhuoneen, makuu- ja toilettihuoneen. Samalla hän ilmoitti, että aamiaista tuli syödä perheen pöydässä ja että hän sai palkakseen 400 frankkia kuukaudessa. Kaksi yhtiön konttoristia saivat toimekseen tutustuttaa häntä tulevaan työhönsä.
Entinen munkki tunsi itsensä alussa hyvin vähän kotiutuneeksi noiden liikepaperien seurassa, sähkövalossa ja valoisissa lämpimissä saleissa. Pariisin melu viilsi hänen korviansa. Kuinka kaikki nämä ihmiset liikkuivat, ajattelivat ja puhuivat nopeasti. Kuinka kaukana olikaan luostarin hiljaisuus…
— Herra Hontarrède, rahastonhoitaja kysyy teitä puhelimessa.
— Herra Hontarrède, oletteko vastanneet laivanvarustusliikkeelle
Bilbaossa?
— Herra Hontarrède, antakaa näille herroille haluamansa tiedot!
Herra Hontarrède vapisi kuin säikytetty koiranpentu.
Hän kokosi kuitenkin kaiket voimansa. Eikö hänen pitänyt tulla virkuksi ja toimeliaaksi pariisilaiseksi voittaakseen Genevièven omakseen? Hän soitti siis puhelinta, lähetti sähkösanomia ja lyöttäytyi liikeasioihin kaikin voimineen ja sieluineen.
Muutamien viikkojen kuluttua oli hän tutustunut täydelleen liikkeen asioihin. Muutamien kuukausien kuluttua oli hän kadottanut gasconialaisen murteen. Hän puhui nopeasti ja nieli lopputavut. Jos arvoisa Martin olisi elänyt ja kuullut tuon äänen, olisi se varmaan jättänyt siihen vastaamatta.