Veturi vihelsi heittäen samalla paksua, mustaa savua valtavina pilvinä.
Ja juna vieri jyristen tiehensä kohti Pariisia.
XII.
Lorenzo Miralez oli 40 vuoden ikäinen mies. Kuiva yskä, joka sai hänet ajattelemaan isänsä ja yhden sisarensa kohtaloa, jotka olivat kuolleet keuhkotautiin, sai joskus poskiinsa punaisia täpliä. Mutta hänen ruskeissa, vähän aroissa silmissään voi nähdä epäluuloa, tavallista sellaisilla miehillä, joilla on kaunis rouva.
Miralez oli rikas. Hän oli perustanut höyrylaivayhtiön, joka harjoitti liikennettä Espanjan ja Portugalin satamain välillä. Useimmat osakkeet olivat hänellä, perustajalla ja tuottivat vuosittain suuria rahoja.
Miralezilla oli konttorit Marseillesissa, Passagesissa ja Barcelonassa. Chateaudun kadun varrella Pariisissa oli hänellä suuri talo, jonka alikerrokseen oli pääkonttori sijoitettu ja jonka yläkerroksissa hänen yksityishuoneistansa olivat. — Vaikka hän olikin pääisännöitsijän toimen jättänyt käsistään saadakseen rauhassa ja levossa eleskellä, oli hänellä sittenkin laaja kirjevaihto. Sairaloisena ollen ei hän kirjevaihtoaan jaksanut oikein itse hoitaa ja tästä syystä oli hän nyt ottanut kirjurikseen sen nuoren miehen, jota vaimonsa ja sisarentyttärensä niin lämpimästi suosittelivat.
Lorenzo oli syntynyt Valladolidissa. Kolmenkymmenen ikäisenä teki hän matkan Granadaan, jossa hän ei kuitenkaan paljoa nähnyt erään nuoren tytön vuoksi, jonka siellä tapasi. Vaivatta sai hän tietää tytön olevan erään vaatimattoman laiva-asioitsijan, ja komean naisen joka tyttöä seurasi, olevan kuuluisan Granadan ruusun. Koko perhe asui Pariisissa. Tyttären silmäin magnetti oli niin tehoava Miraleziin, että jo muutamien kuukausien kuluttua nähtiin soman tytön magnettisilmineen kiintyneen Lorenzon käsivarteen ja nousevan hunnutettuna Saint-Augustikirkon rappuja. Komea äiti itki ilosta. Tytär Rose-Marie, terve ja säteilevä kuin kevätaamu, veti kaikkien ihastuvat katseet itseensä.
Rose-Mariella ei ollut lapsia. Kuitenkin oli hän uskollinen miehelleen, joskaan ei hyveen niin ylpeyden velvoituksesta. Jo ensi päivistä kokoontui ihastelevia joukkoja hänen ympärilleen ja hänen korvansa pian tottuivat rakkaudentunnustuksiin, joita surisi hänen korvissansa kuten mehiläisparvien lentely. Mitä anovia silmäyksiä, mitä huokauksia, mitä ihastelusanoja hän saikaan! Kolmen kuukauden ajalla tunsi hän kaikki rakastuneiden tunnustusmuodot. Hän tiesi, että kun nuori mies klo 11 illalla hänelle esitettiin, tiedusti hän jo klo puoli 12 minä viikon päivänä hänen vastaanottonsa on, ja klo 12 suuntasi hän hehkuvimmat katseensa sitä ennen puhuttuaan musiikista, tenoreista, spiritismistä tai pikku koirista. Tuollainen järjettömyys herätti hänen inhoansa ja aina ympäröivä joukko esti häntä kehenkään erityisesti kiintymästä. Ja vihdoin ei hänellä ollut lainkaan halua tulla miehellensä uskottomaksi. Hänen sydämensä oli levollinen.
Jos hän olisi ollut vähemmän kaunis, olisi vaara kai ollut suurempi. Hänelle tehtyjen rakkaudentunnustusten kävi samoin kuin kukan siemenille, joita yhteen astiaan kylvetään aivan liika paljon: ne tukahuttavat toisensa niin ettei yksikään ehdi niistä kukkaan puhjeta.
Kun rouva Miralez näki että hänen suosionosotuksiaan niin innokkaasti kerjättiin, tuli hän itsekin niitä arvostelemaan varsin korkeiksi. Seurauksena oli, että hän käytti niitä säästävästi. Hän voi siten olla ihastuttava ilman että tarvitsi antaa sydäntänsä koskea. Hän voi pelkän huvin vuoksi herättää intohimoja kuten keisaritaiteilija, joka kerran sytytti Rooman tuleen hankkiakseen vain siten silmänviehätystä.
Vaatimattoman, sairaaloisen Miralezin asema oli vaikea niin paljon mielistellyn ja »hakkaillun» vaimon rinnalla, ja hänen kasvonsa saivat ennen pitkää epäluulon ilmeen, joka ei niitä hetkeksikään jättänyt. Tämä espanjalainen oli epäilemättä mustasukkainen, mutta hän ei sitä näyttänyt. Hän tyytyi ottamaan innokkaasti opetusta miekkailutaidossa ja salli ystäväinsä tietää sen. Hän laitatti puutarhaansa komean miekkailusalin, jossa hän mitteli voimiaan ja taitoaan usein todellisten taiturien kanssa. Muutamain vuosien ahkerain harjoitusten jälkeen käytteli hän säiläänsä suurella taituruudella ja hankki itselleen oikeutetun kuuluisuuden myöskin taitavana ampujana. Granadan ruusun ihailijat eivät tämän vuoksi juuri harventuneet vaan tulivat melkoista varovaisemmiksi.