Menin alas ja avasin oven, ja tuo poika, kuusitoistavuotias, hoiperteli sisään sikahumalassa. Taivaan kiitos että Percy Witherspoon oli kuuluvilla eikä kaukana intiaanileirissä! Herätin hänet, ja yhdessä kuljetimme Thomaksen vierashuoneeseemme, joka on ainoa säädyllisen eristetty paikka rakennuksessa. Sitten soitin tohtorille, jolla — pelkään — oli jo ollut pitkä päivä. Hän tuli, ja me vietimme todella hirveän yön. Myöhemmin tuli selville että pojalla oli ollut matkatavarainsa joukossa pullo voiteluöljyä, joka kuului hänen isännälleen. Se oli tehty puoleksi väkiviinasta ja puoleksi noitapähkinästä, ja Thomas oli virkistänyt matkaansa sillä!
Hän oli sellaisessa tilassa etten suorastaan luullut meidän saavan hänestä eläjää — ja minä toivoin ettemme olisi saaneet. Jos olisin lääkäri, antaisin tuollaisten tapausten kauniisti livahtaa pois yhteiskunnan hyväksi, mutta olisitpa nähnyt kuinka Sandy teki työtä! Tuo hänen hirmuinen elämänsäilyttämis-vaistonsa oli herännyt, ja hän taisteli jota tarmon hiukkasella, minkä omistaa.
Minä keitin mustaa kahvia ja autoin minkä voin, mutta yksityiskohdat olivat aika sotkuiset, joten jätin molemmat miehet hoitamaan häntä ja palasin huoneeseeni. Mutta en yrittänyt mennä levolle, pelkäsin että he tarvitsisivat minua taas. Noin neljän tienoilla Sandy tuli kirjastooni sanoen että poika nukkui ja että Percy oli kantanut telttasängyn vierashuoneeseen ja aikoi nukkua siellä lopun yötä. Sandy parka näytti niin kurjalta ja kalpealta ja lopen väsyneeltä. Kun katselin häntä, ajattelin kuinka epätoivoisesti hän tekee työtä pelastaakseen toisia, eikä koskaan säästä itseään, ja ajattelin tuota hänen ikävää kotiaan, jossa koskaan ei ole ilon kajastustakaan, ja tuota hirveätä murhenäytelmää hänen elämänsä taustassa. Kaikki kauna, jota oli kertynyt mieleeni, näytti hälvenevän ja myötätunnon aalto tulvahti ylitseni. Ojensin käteni hänelle, hän ojensi kätensä minulle. Ja äkkiä — en tiedä kuinka — tapahtui jotakin sähköistä. Seuraavana hetkenä olimme toistemme syleilyssä. Hän irroitti kätensä ja pani minut istumaan suureen nojatuoliin. "Hyvä Jumala, Sallie, luuletteko että olen raudasta?" sanoi hän ja meni pois. Minä jäin nukkumaan tuoliin, ja kun heräsin, paistoi aurinko silmiini ja Jane seisoi edessäni kummissaan ja kauhistuneena.
Tänä aamuna kello 11 Sandy tuli takaisin, katsoi minua kylmästi silmiin ja sanoi silmää räpäyttämättä että Thomaksen piti saada kuumaa maitoa aina kahden tunnin päästä ja että täpliä Maggie Petersin kurkussa oli pidettävä silmällä.
Tässä olemme taas vanhalla kannallamme, enkä todellakaan tiedä näinkö unta tuon yhden minuutin yöllä!
Mutta olisipa sekin tilanne, eikö totta, jos Sandy ja minä huomaisimme rakastuvamme toisiimme, hän jolla on täysin hyvä vaimo hulluinhuoneessa, ja minä jolla on vimmastunut sulhanen Washingtonissa. Enpä tiedä eikö minun olisi viisainta erota heti paikalla ja lähteä kotiin, jossa saisin rauhassa asettua muutamiksi kuukausiksi merkkaamaan kirjaimia "S. McB." pöytäliinoihin, niinkuin muut säädylliset kihlatut tytöt.
Toistan hyvin lujasti että tämä kirje ei ole aiottu Jervisin nautittavaksi. Revi se pieniin palasiin ja sirottele ne Karaibin mereen.
S.
Tammikuun 3 p.
Rakas Gordon!