Ensi ajatuksemme ei ollut pysäyttää tulta, vaan toimittaa lapset turvalliseen paikkaan. Aloimme makuusalista G, kuljimme sängyltä sängylle, sieppasimme vauvan ja viltin kustakin, lennätimme ne ovelle ja ojensimme intiaaneille, jotka laahasivat ne alakertaan. Sekä G että F olivat täynnä savua ja lapset niin sikeässä unessa ettemme voineet saada niitä kävelykannalle.
Monet kerrat seuraavan tunnin aikana kiitin Sallimusta —- ja Percy Witherspoonia — noista kovaäänisistä koehälyytyksistä, joista olimme kärsineet viikottain. 24 vanhinta poikaa, joita Percy johti, ei sekunniksikaan menettänyt malttiansa. He jakaantuivat neljään ryhmään ja juoksivat paikoilleen kuin pienet sotilaat. Kaksi ryhmää auttoi makuusalien tyhjentämisessä ja piti järjestystä kauhistuneitten lasten kesken. Yksi ryhmä hoiti paloruiskua kupoolin vesisäiliöstä kunnes sammutusmiehet tulivat, ja neljäs ryhmä ryhtyi pelastamaan tavaroita. He levittivät lakanoita lattialle, kaatoivat arkkujen ja piironkilaatikkojen sisällön niihin ja kantoivat ne alas portaita. Kaikki ylimääräiset vaatteet pelastettiin paitsi ne jotka lapsilla oli ollut yllä edellisenä päivänä, ja suurin osa henkilökunnan tavaroista. Mutta vaatteet, vuoteet — kaikki mikä kuului huoneisiin G ja F meni sen tien. Huoneet olivat niin täynnä savua että niihin ei ollut turvallista astua senjälkeen kun saimme viimeisen lapsen ulos.
Kun tohtori saapui, mukanaan Luellen ja kaksi naapuria, jotka hän oli poiminut matkalla autoonsa, marssitimme viimeistä makuusalia alas keittiöön, joka oli tulesta kauimpana. Tipuparat olivat enimmäkseen avojaloin ja käärittyinä viltteihin. Käskimme heitä ottamaan vaatteensa kun herätimme heidät, mutta säikähdyksessään he ajattelivat vain ulospääsyä.
Tähän aikaan käytävät olivat niin täynnä savua että voimme tuskin hengittää. Näytti kuin koko rakennus menisi, vaikka tuuli puhalsikin poispäin länsisiivestä.
Toinen auto täynnä Knowltopin palvelusväkeä saapui melkein heti, ja he kaikki ryhtyivät sammuttamaan tulta. Vakinainen palokunta tuli vasta kymmenen minuuttia myöhemmin. Heillä näes on vain hevoset; ja me olemme kolmen peninkulman päässä ja tiet aika huonot. Se oli hirveä yö, kylmä ja räntäinen, ja sellainen tuuli puhalsi että tuskin pysyi pystyssä. Miehet kiipesivät katoille ja tekivät työtä sukkasillaan, jotteivät liukastuisi. He tukahuttivat kipinöitä märillä vilteillä ja vuorottelivat ja hoitivat ruiskuja ja käyttäytyivät kuin sankarit.
Sillävälin tohtori otti haltuunsa lapset. Ensi ajatuksemme oli saada heidät pois turvalliseen paikkaan, sillä jos koko rakennus palaisi, emme voisi marssittaa heitä ulos tuohon kauheaan tuuleen vain yöpuvuissa, viltti suojana. Tähän aikaan oli jo tullut useita uusia autoja täynnä miehiä, ja me pyysimme saada käyttää autoja.
Knowltop oli Sallimuksen johdatuksesta avattu loppuviikoksi erästä kotijuhlaa varten vanhan herran 67:nnen syntymäpäivän kunniaksi. Hän oli ensimäisiä tulijoita ja antoi koko talonsa käytettäväksemme. Se oli lähin pakopaikkamme, ja otimme sen vastaan viipymättä. Peitimme 20 pienintä palleroamme autoihin ja lennätimme heidät taloon. Vieraat, jotka kiihtyneinä pukeutuivat tullakseen palopaikalle, ottivat tipuset vastaan ja pistivät ne omiin vuoteisiinsa. Tämä riitti hyvin täyttämään kaiken tilan sisällä huoneissa, mutta Mr. Reimer (Mr. Knowltopin sukunimi) oli juuri rakentanut suuren stukkiaitan ja sen viereen vajan; molemmat olivat kauniisti lämmitettyinä ja valmiina meitä varten.
Kun pikkulapset oli majoitettu taloon, rupesivat nuo avuliaat vieraat työhön ja laittoivat kuntoon vajan ottamaan vastaan lähinnävanhimmat lapsukaiset. He peittivät lattian heinillä ja levittivät sille vilttejä ja matkatakkeja ja peittelivät sinne 30 lasta riveihin kuin pikku vasikat. Miss Matthews ja lastenhoitajatar lähtivät heidän kanssaan, tarjosivat kuumaa maitoa ympäri lattiaa, ja puolen tunnin kuluttua pallerot nukkuivat yhtä rauhallisesti kuin omissa sängyissään.
Mutta sillävälin meillä talossa oli mielenliikutuksia. Tohtorin ensimäinen kysymys tullessa oli ollut:
"Oletteko laskeneet lapset? Tiedättekö että kaikki ovat tässä?"