Tiistaina.
Tohtori on hyvin murisevalla tuulella tänään. Hän oli täällä juuri kun lapset marssivat päivälliselle, jolloin hänkin marssi saamaan näytteen heidän ruuastaan, ja voi taivas! paistetut perunat olivat kärventyneet liiaksi! Ja mimmoisen äläkän tuo mies nosti! Se oli ensimäinen kerta kun perunat olivat kärventyneet, ja sinä tiedät että sellaista väliin tapahtuu parhaissa kodeissa. Mutta Sandyn puhetavasta voisi päättää että kokki oli tahallaan kärventänyt ne minun määräysteni mukaan.
Niinkuin jo ennen olen sanonut, tulisin erinomaisesti toimeen ilman
Sandyä.
Keskiviikkona.
Koska eilen oli ihmeen aurinkoinen päivä, päätimme Betsy ja minä kääntää selkämme velvollisuuksille ja ajoimme eräiden Betsyn ystävien hyvin erikoiseen kotiin, jossa joimme teetä italialaisessa puutarhassa. Naskali ja Sadie Kate olivat olleet niin kilttejä lapsia kaiken päivää että viime hetkessä pyysimme puhelimitse lupaa ottaa heidät mukaan.
"No se on tietty, tuokaa pikku kullat mukaan", kuului innostunut vastaus.
Mutta Naskalin ja Sadie Katen valinta oli erehdys. Meidän olisi pitänyt ottaa Mamie Prout, joka on antanut näytteen istumistaidostaan. Säästän sinulta vierailumme yksityiskohdat. Huippu saavutettiin, kun Naskali meni pyydystämään kultakaloja lammikon pohjasta. Isäntämme veti hänet ylös sätkivästä säärestä, ja lapsi palasi orpokotiin käärittynä saman herrasmiehen ruusunpunaiseen kylpyvaippaan.
Mitä ajattelet? Tohtori Robin MacRae, katumapäällä siksi että eilen oli niin keskitetyn epämiellyttävä, on juuri kutsunut Betsyn ja minut illalliselle oliivinvihreään taloonsa ensi sunnuntai-illaksi kello 7, katsomaan muutamia mikroskoopin valmisteita. Arvaan että kestitykseen kuuluu tulirokkoistutus, pari alkoholin turmelemaa kudosta ja tuberkelirauhanen. Nämä seuravelvollisuudet väsyttävät tohtoria äärettömästi, mutta hän toteaa että jos hän tahtoo vapaasti sovelluttaa teoriojansa tässä laitoksessa, hänen täytyy olla hieman kohtelias sen johtajattarelle.
Olen juuri lukenut läpi tämän kirjeen, ja minun täytyy myöntää että se hyppii kevyesti aiheesta toiseen. Mutta vaikka se kenties ei sisälläkään mitään suuriarvoisia uutisia, uskon sinun toteavan että sen kirjoittaminen on vienyt jokaisen joutilaan minuutin kolmen viime päivän aikana.
Tulisessa touhussa
SALLIE MCBRIDE.