"Minä laskin tähtiä", vastasi masentunut Patty, "ja muistin koko asian liian myöhään ja sitten minä käännyin äkkiä ja silloin se putosi. Olen hyvin pahoillani."
"Ei se mitään", naurahti Georgie; "koska kaikki päättyi hyvin, niin annan sinulle anteeksi. Kaikkia näyttelijöitä ja komiteaa", sanoi hän koroittaen äänensä, "pyydän saapumaan huoneeseeni nauttimaan virvokkeita. Olen pahoillani, etten voi kutsua teitä kaikkia" lisäsi hän tytöille, jotka tunkeilivat ovessa.
XIV LUKU.
Tarina vainotusta tytöstä.
"Oh, kuulkaa, Bonnie, — Bonnie Connaught! Priscilla! Odottakaa hetkinen", huusi eräs tyttö heidän kävellessään kotiinpäin eräänä iltapäivänä. He kääntyivät ja odottivat kunnes Bonnien nuori serkku, Mildred Connaught, oli saavuttanut heidät. Hän tarttui kiihkeästi heidän käsivarteensa ja katsahti samassa taakseen niinkuin rikollinen, jota ajetaan takaa.
"Kerron teille jotain", huohotti hän. "Tulkaa tänne, missä meitä ei kukaan näe"; ja hän pujahti polun vieressä kasvavan pensaikon sisään.
Priscilla ja Bonnie seurasivat hänen jälestään.
"No, Mildred, mikä on hätänä?" kysyi Bonnie hiljaa.
Mildred alensi äänensä melkein kuiskaukseksi, vaikka siellä ei näkynyt ainoatakaan sielua ainakaan sadan yardin päässä. "Minua vainotaan", sanoi hän juhlallisesti.
"Vainotaan!" huudahti Bonnie pelästyneenä. "Oletko sinä hullu, lapsukainen? Sinähän käyttäydyt kuin pikku pojat, jotka ovat lukeneet salapoliisijuttuja."