Viisi minuuttia myöhemmin kun Priscilla pisti päänsä ovenraosta sisään nähdäkseen oliko sattumalta vielä jotain jälellä Pattysta, näki hän Petersin polvillaan makuuhuoneen lattialla paloiteltu kamiina hajallaan ympärillään ja kuuli hänen sanovan: "Minä luulen, että kun ne kerran on sinne pantu, niin ne voivat yhtä hyvin jäädä paikoilleen"; ja Pattyn siihen vastaavan: "Te olette kovin ystävällinen, herra Peters. Luonnollisesti, jos me olisimme tienneet —" Priscilla sulki hiljaa oven ja vetäytyi takaisin odottamaan Peters'in poislähtöä.
"Kuinka ihmeessä sinä suoriuduit hänestä?" kysyi hän syöksyen sisään heti kun Peters'in askelten kaiku oli häipynyt käytävän toiseen päähän. "Minä odotin saavani laulaa sielumessun sinun maallisten jäännöstesi ääressä ja löysinkin Peters'in polvillaan lattialla mitä ystävällisimpään keskusteluun syventyneenä."
Patty hymyili merkitsevästi. "Sinun tulee muistaa", sanoi hän, "että
Peters ei ole ainoastaan ovenvartija: hän on myöskin mies."
II LUKU.
Vanha pelko.
"Minä valmistan tänään teen", sanoi Patty ystävällisesti.
"Kuten tahdot", vastasi Priscilla, kohauttaen epäillen olkapäitään.
Patty puuhaili astioita kolistellen. "Kupit ovat jokseenkin tomuiset", huomautti hän neuvotonna.
"Sitten olisi parasta pestä ne", vastasi Priscilla.
"Ei", sanoi Patty, "siitä on niin paljon vaivaa. Ole hyvä ja sulje akkunaluukut niin sytytämme kynttilät, se ajaa saman asian. Sisään", huudahti hän vastaukseksi koputukseen.