"Minä olen vielä nuori", sanoi Patty. "Se ei ole vielä ehtinyt tulla näkyviin."
"Rakas tyttäreni", sanoi piispa. "Olen jo saarnannut yhden saarnan tänään, jota ette tulleet kuulemaan, enkä voi enää ottaa saarnatakseni toista erikoisesti Teille, mutta on kuitenkin yksi kysymys, jonka tahtoisin tehdä Teille. Vuosien jälkeen, kun Te olette lopettaneet koulun ja joltakin Teidän luokkatovereiltanne kysytään: 'Tunnetko —' Mutta Tehän ette ole sanoneet minulle nimeänne."
"Patty Wyatt."
"'Tunnetteko Patty Wyatt'in ja millainen tyttö hän oli?' niin luuletteko, että vastaus tyydyttää Teitä?"
Patty mietti hetkisen. "Kyl-lä; luulen, että he ovat ylimalkaan kaikki minun puolellani."
"Tänä aamuna", jatkoi piispa tyynesti, "minä kysyin eräältä professorilta aivan sattumalta eräästä nuoresta naisesta — muuten Teidän luokkatoverinne — joka on erään vanhan ystäväni tytär. Vastaus tuli heti ja epäröimättä, ettekä voi kuvitellakaan, kuinka minä tulin siitä iloiseksi. 'Koulussa ei ole sen parempaa tyttöä', sanoi hän. 'Hän on rehellinen puheessa ja rehellinen leikissä ja läpeensä tunnollinen kaikessa, mitähän tekee'."
"H-m", sanoi Patty, "se on varmasti Priscilla."
"Ei", sanoi piispa hymyillen, "ei se ollut Priscilla. Se nuori nainen, josta minä puhun, on teidän oppilasyhdistyksenne puheenjohtaja, Catherine Fair."
"Niin, se on totta", sanoi Patty.
"Ja ettekö Tekin tahtoisi omistaa samanlaista mainetta?"