"Tietysti en!" sanoi Patty arvokkaasti. "Minä selitin kaikki mitä hän minulta kysyi ja koetin olla mahdollisimman varovainen ollakseni liioittelematta. Mutta", lisäsi hän avomielisesti, "minä en voi vastata niistä vaikutelmista, jotka hän on voinut saada. Kun kerran englantilainen saa asiasta jonkun käsityksen, niin on melkein mahdoton saada sitä muutetuksi."
IV LUKU.
Etiikan luento.
Menettelytapa, millä Patty suhtautui opettajiinsa, oli hänen pitkän ajan kuluessa saavuttamiensa kokemusten tulos. Kolmantena oppivuotenaan hän oli järjestänyt tekemänsä havainnot systeemiksi ja hän voi sanoa etukäteen erehtymättömällä tarkkuudella päivän, milloinka, ja kysymyksen, johon hänen piti vastata. Hänen taktiikkansa vaihteli oppiaineiden ja opettajain mukaan ja oli samoin hänen tarkkanäköisyytensä ja ihmistuntemuksensa tulos, joka arvokkaammassa asiassa olisi voinut saada suurtakin aikaan.
Hänen kemian opettajansa, esimerkiksi, ei sietänyt torkkumista luennoillaan ja ne, jotka eivät olleet kylliksi tarkkaavaisia, saivat sen heti kalliisti maksaa. Patty keksi tämän hänen heikkoutensa jo heti alussa ja laati taistelusuunnitelmansa sen mukaan. Silloin kun hän ei ymmärtänyt hänen suorittamiaan kokeiluja katsoi hän häneen kasvot älykkäisyyttä loistavina, mutta niin pian kun hän ymmärsi ja tahtoi osoittaa tietojaan, antoi hän katseensa siirtyä akkunaan ja tuijotti epämääräiseen kaukaisuuteen ikäänkuin hänen ajatuksensa olisivat harhailleet jossakin pitkien matkojen päässä, ja kun hänelle tehtiin sitten kysymys siirtyi hän vähitellen jälleen todellisuuteen ja oltuaan hetkisen miettivinään antoi loistavan vastauksen.
Ranskankielen luennolla oli hänen taktiikkansa aivan päinvastainen. Rotunsa synnynnäisellä kohteliaisuudella ei opettaja tehnyt kysymyksiä muille kuin niille, jotka kiinnittivät itseensä hänen huomionsa ja näyttivät halukkailta vastaamaan. Tämä teki asian verrattain yksinkertaiseksi, mutta vaati kuitenkin melkoista oveluutta. Patty pudotti kynänsä, sitoi kiinni kengännauhojaan, irroitti lehtiä muistikirjastaan, vieläpä aivastelikin, jottei opettaja kysyisi häneltä sopimattomalla hetkellä. Toiset oppilaat, jotka eivät olleet niin suuria taiteilijoita, tyytyivät vain painamaan silmänsä alas, kun opettaja antoi katseensa kulkea pitkin koko linjaa, — joka Pattyn ivallisen arvostelun mukaan oli samaa kuin jos olisi sanonut: "Olkaa hyvä älkääkä kysykö minulta; minä en tiedä."
Mutta professori Cairnsleytä, joka opetti filosofiaa, ei ollutkaan niin helppo pettää. Pitäen itsestään selvänä, että oppilaat olivat yhtä innostuneita filosofisten totuuksien mietiskelyyn kuin hän itse, ei hän epäillyt mitään petosta heidän puoleltaan ja antoi menettelytapansa kokonaan riippua hetken innoituksesta. Se olikin sen vuoksi jäänyt arvoitukseksi, jota monet oppilaspolvet olivat turhaan koettaneet ratkaista. Muutamat arvailivat, että hän kysyi joka seitsemänneltä tytöltä: toiset taas, että hän heitti arpaa. Patty ilmoitti kerran voitonriemuisena, että hän oli keksinyt vihdoinkin salaisuuden — että maanantaina hän kysyi punatukkaisilta tytöiltä; tiistaina keltatukkaisilta, keskiviikkona ja torstaina ruskeatukkaisilta ja perjantaina valkotukkaisilta. Mutta tämä johtopäätös, kuten monet muutkin, osoittautui käytännössä paikkansa pitämättömältä; ja Patty kerrankin huomasi, että oli tarpeen koko hänen nerokkuutensa, vieläpä hyvä joukko opiskelua, jotta hän voisi ylläpitää loistavan maineensa myöskin professori Cairnsleyn luennoilla. Ja hän koetti ylläpitää sitä, sillä hän piti professorista ja oli hänen suosikkioppilaansa. Hän oli tuntenut professorin rouvan ennen kouluuntuloaan ja oli usein käynyt heidän kotonaan.
Aina kolmanteen oppivuoteensa asti, jolloin hän aloitti etiikan opiskelun, oli Patty säilyttänyt filosofiassakin ansaitsemattoman ja niin heikoilla perusteilla lepäävän maineensa, että keveinkin kosketus olisi voinut sen kaataa kumoon. Hän oli ylläpitänyt sitä kaikella kunnialla aina joululomaan asti, mutta sittenkun he olivat alkaneet opiskella varsinaista teologiaa, joka perustui määrättyihin historiallisiin tosiasioihin, ei Pattyllä ollut paljoakaan hyötyä mielikuvituksestaan ja useat kerrat hän oli pelastunut joutumasta pulaan pelkästään onnellisen sattuman kautta. Kerran oli kello soinut juuri sopivalla hetkellä ja pari kertaa oli hänen onnistunut välttää suora vastaus johtamalla keskustelun toisille urille. Hän käsitti, että onni voi joskus pettää hänetkin ja kun opettaja tavallisesti unohti toimittaa nimenhuudon, alkoi hän pitää tapanaan jäädä pois luennoilta.
Varsinkin parina viikkona oli hänellä niin paljon työtä toisella taholla, että hän ei voinut omistaa tarpeeksi suurta huolta filosofisen maineensa ylläpitämiseen ja sen vuoksi hän jäi pois useilta etiikan luennoilta peräkkäin.
"Mistä hän puhui etiikan luennoilla niinä päivinä, jolloin minä olin poissa?" kysyi hän Priscillalta eräänä iltapäivänä.