"Paha juttu, mutta sattuuhan sitä aina. Etkö voi sitä vähän parannella ja ottaa heti uutta tutkintoa?"
"Kyllä, olen varma, että voisin, mutta ne eivät anna minulle siihen tilaisuutta. Ne tahtovat lähettää minut ensin kotiin."
"Kuka on sinun opettajasi?"
"Neiti Prescott."
Patty rypisti otsaansa ja naurahti sitten. "Minä ajattelin, että jos se olisi ollut neiti Hawley, niin minä olisin voinut mennä selittämään hänelle asian ja pyytämään, että hän panisi sinulle uuden tutkinnon. Neiti Hawley on niin inhimillinen. Mutta neiti Prescott! Ei kukaan ihmettele, että sinä reputit. Minä itsekin pelkään häntä. Hän on ainoa nainen, joka on milloinkaan saavuttanut oppiarvon saksalaisessa yliopistossa ja hänelle ei ole mikään maailmassa minkään arvoinen paitsi matematiikka. Minä en usko sillä naisella olevan ensinkään sielua."
Patty pudisti päätään. "Pelkään, ettei paljoakaan hyödytä keskustella hänen kaltaisensa ihmisen kanssa. Jos hän kerran näkee jonkin totuuden, niin hän näkee sen aina. Mutta ei sillä väliä; minä koetan parastani. Kerron hänelle, että sinä olet vielä toistaiseksi huomaamaton matemaattinen nero; että se on vielä salassa, mutta jos hän tahtoo tutkia sinua uudelleen niin hän löytää sen. Sen luulisi vaikuttavan häneen. Rupea nukkumaan, äläkä ole huolissasi. Minä kyllä hoidan hänet."
"Hyvää yötä ja kiitos, Patty", kuului ystävällinen ääni peitteen alta.
Patty sulki oven ja seisoi hetkisen eteisessä harkiten asemaa. Olivia Copeland oli liian arvokas pois heitettäväksi. Koulu täytyi saada käsittämään, minkä arvoinen hän todella oli. Mutta se oli vaikeaa. Patty oli koettanut saada koulun käsittämään asioita jo aikaisemminkin. Neiti Prescott oli ainoa pelastuskeino, mitä hän voi ajatella, mutta neiti Prescott oli hyvin epävarma keino. Patty ei asettanut suuriakaan toiveita hänen luona käyntiinsä, mutta muutakaan neuvoa ei näyttänyt olevan… Hän ei voinut olla naurahtamatta itselleen. "Minähän käyttäydyn kuin 'nahkiainen'", ajatteli hän. "Mutta rohkeasti eteenpäin, Patty, vaikka vasten luotisadetta." Ja suomatta itselleen aikaa epäröimiseen juoksi hän nopeasti portaita ylös ja koputti neiti Prescottin ovelle. Vasta sitten, kun hän oli koputtanut, tuli hän ajatelleeksi, että olisi kenties ollut viisaampaa lykätä asia seuraavaan päivään. Mutta ovi aukeni ennenkuin hän ehti juosta pois ja hän huomasi jokseenkin hämmennyksissään kumartavansa neiti Prescottille, jolla oli kädessään, ei mikään matemaattinen teos, vaan tavallinen jokapäiväinen aikakauskirja.
"Hyvää iltaa, neiti Wyatt. Ettekö tahdo tulla sisään ja istuutua?" sanoi neiti Prescott erittäin ystävällisellä äänellä.
Patty vajosi syvään ruoko-nojatuoliin ja ennenkuin hän ehti oikein tointua ensimäisestä hämmästyksestään, huomasi hän tuttavallisesti rupattelevansa neiti Prescottin kanssa ja lausuvansa arvelujaan jatkuvan kertomuksen mahdollisesta julkaisemisesta tuossa aikakauskirjassa.