"Ei, mutta todellakin, Patty; mitä sinä sanoit?"'
"No niin, minä kerroin hänelle, että tänään oli meillä jäätelö-ilta, ja etten mitenkään tahtonut jäädä siitä pois, mutta että huomenna on lammas-ilta, josta minä en paljoakaan välitä ja jos hän tahtoisi siirtää kutsunsa huomiseen, niin minä ottaisin sen vastaan mitä suurimmalla mielihyvällä."
"Patty", huudahti Lucille kauhuissaan, "sinä et sanonut niin!"
"Hiukan vaan paikallisväriä, Lucille", naurahti Priscilla.
"Mutta", väitti vastaan Lucille, "mehän olemme päättäneet olla leikkimättä enää paikallisväriä."
"Etkö sinä ole tullut huomaamaan, että Patty ei voi enää elää ilman paikallisväriä yhtä vähän kuin hän voi elää ilman ruokaa. Se on juurtunut hänen luontoonsa."
"Samantekevää", sanoi Patty hyväntuulisesti: "te ette usko minua nyt, mutta kun näette minut huomenillalla pukeutuneena kauneisiin vaatteisiin kertoen juttuja Prexyn kanssa ja syöden hummerisalaattia, silloin kun teillä itsellänne on lammasta, niin ehkä silloin olette hiukan pahoillanne."
XIII LUKU.
Melu ulkona.
"Minä rakastan puuderin tuoksua", sanoi Patty nenä kiinni puuderirasiassa. "Se tuo takaisin nuoruuteni. Elämäni ihanimpiin muistoihin liittyy puuderin ja ihomaalin tuoksua — Washingtonin syntymäpäivä-illat, naamiohuvit ja koulunäytelmät ja —"