Se oli tuskallinen päivä, ja Jerusha Abbot parka, joka oli vanhin orpolapsi, sai kantaa kuumimman helteen. Mutta tämänkertainen ensimäinen keskiviikko laahautui vihdoin loppuunsa, kuten sen edeltäjätkin. Jerusha pääsi pujahtamaan ruokakomerosta, jossa oli levittänyt voileipiä orpokodin vieraille, ja palasi yläkertaan suorittamaan säännöllistä työtään. Hänen erikoishuolenaan oli huone F, jossa yksitoista pientä palleroista, neljästä seitsemään, piti hallussaan yhtätoista pientä, riviin asetettua vuodetta. Jerusha kokosi holhokkinsa, oikaisi heidän rypistyneet mekkonsa, kuivasi heidän nenänsä ja lähetti heidät järjestyneessä ja halukkaassa rivissä ruokasalia kohti, jossa heillä oli edessään autuas puolituntinen leivän ja maidon ja luumuvanukkaan ääressä.
Sitten hän lysähti ikkunalaudalle ja painoi jyskyttävät ohimonsa kylmää lasia vastaan. Hän oli sinä aamuna ollut liikkeellä viidestä saakka, tehnyt jokaisen käskyjä, saanut toreja ja sysäyksiä hermostuneelta johtajattarelta. Mrs. Lippett ei kulissien takana aina säilyttänyt tuota tyventä ja mahtavaa arvokkuuttaan, joka uhkui hänen olemuksestaan, kun Johtokunnan Jäsenet ja naisvieraat tulivat taloon. Jerusha katseli ulos yli leveän, jäätyneen ruohokentän, suuren, rautaisen aitauksen, joka oli orpokodin rajana, alas aaltoilevalle harjanteelle, jossa siellä täällä oli siroteltuina maakartanoita, ja kylään, jonka savupiiput kohosivat alastomien puiden keskeltä.
Päivä oli päättynyt — täysin onnellisesti, mikäli hän tiesi. Johtokunnan Jäsenet ja tarkastuskomitea olivat tehneet kierroksensa ja lukeneet lausuntonsa ja juoneet teensä ja kiirehtivät nyt kotiin omien iloisten takkavalkeittensa ääreen unohtamaan vaivalloiset pikku turvattinsa taaskin kuukaudeksi. Jerusha kumartui eteenpäin ja katseli uteliaana — ja hieman surullisena — tuota vaunujen ja automobiilien virtaa, joka vieri orpokodin portista ulos. Mielikuvituksessaan hän seurasi ensin toisia, sitten toisia ajoneuvoja suuriin taloihin siellä täällä pitkin mäenrinnettä. Hän kuvitteli itse istuvansa tuollaisissa vaunuissa, turkistakki yllä ja höyhenillä koristettu samettihattu päässä, taaksepäin nojautuneena, ja sanovansa ajajalle välinpitämättömästi: "Kotiin." Mutta kodin kynnyksellä kuva sumeni.
Jerushalla oli mielikuvitus — mielikuvitus, joka vielä tuottaisi hänelle ikävyyksiä, niin oli Mrs. Lippett sanonut, jollei hän olisi varuillaan — mutta niin vilkas kuin se olikin, ei se voinut viedä häntä porttikäytävää pitemmälle taloihin, joiden sisälle hän olisi tahtonut päästä. Poloinen, kiihkeä, seikkailunhaluinen pikku Jerusha ei koko seitsemäntoista vuoden iässään ollut jalallaan astunut tavallisen talon sisäpuolelle; hän ei osannut kuvitella jokapäiväistä elämänmenoa noiden toisten ihmisolentojen parissa, jotka elivät elämäänsä häiriintymättä orpolapsista.
Je-ru-sha Abbot sinua tarvitaan kansliassa ja paras on että lähdet kohta!
Tommy Dillon, joka oli ollut mukana kuorossa, tuli laulellen portaita ylös ja pitkin käytävää, ja hänen loilotuksensa tuli äänekkäämmäksi mikäli hän lähestyi huonetta 7. Jerusha riistäytyi irti ikkunasta ja kävi jälleen kohtaamaan elämän vaikeuksia.
"Kuka tarvitsee?" katkaisi hän Tommyn laulun, äänessä terävän levoton sävy.
Mrs. Lippett kansliassa ja taitaa olla vihainen. Ah-amen!
lauloi Tommy hurskaasti, mutta hänen äänensä ei ollut kokonaan pahanilkinen. Paatuneimmassakin orpolapsessa oli myötätuntoa hairahtunutta sisarta kohtaan, joka kutsuttiin kansliaan vihastuneen johtajattaren eteen, ja Tommy piti Jerushasta, vaikka tämä väliin ravistikin häntä käsivarresta ja miltei hankasi pois hänen nenänsä.
Jerusha lähti pitemmittä puheitta, mutta hänen otsallaan oli kaksi yhdensuuntaista viivaa. Hän pohti mielessään, mikä nyt oli voinut mennä hullusti. Eivätkö voileivät olleet kyllin ohuita? Oliko pähkinäkaakuissa kuoria? Oliko joku naisvieras nähnyt reiän Susie Hawthornin sukassa? Oliko — oi kauhua! — joku noista F-huoneen pikku enkeleistä "höystänyt" Johtokunnan Jäsentä?