Pitkässä alaeteisessä ei ollut vielä sytytetty valoja, ja kun Jerusha tuli alas, oli viimeinen Johtokunnan Jäsen lähtemäisillään ovesta, joka vei porttikäytävään. Jerusha ehti saada vain aivan epämääräisen vaikutelman miehestä — ja se vaikutelma oli pelkkää pituutta. Mies huiskutti kädellään autolle, joka odotti kaartuvassa käytävässä. Kun auto lähti liikkeelle ja lähestyi, kulkien pienen matkaa eteenpäin, niin sen häikäisevät etulyhdyt loivat hänestä kovan varjon eteisen seinälle. Varjossa näkyi hullunkurisen pitkät käsivarret ja jalat, jotka venyivät pitkin eteisen lattiaa ja ylös seinille. Se oli totisesti kuin suunnaton, huiskuttava setä pitkäsääri. [Engl. sana Daddy-Long-Legs merkitsee myöskin erästä pitkäjalkaista kovakuoriaista.]
Jerushan huolestunut ilme vaihtui nopeaksi nauruksi. Hän oli luonnostaan aurinkoinen sielu, ja oli aina tarttunut kiinni pienimpäänkin hauskutuksen mahdollisuuteen. Jos niin painostavasta tosiseikasta kuin eräästä Johtokunnan Jäsenestä voi saada jotakin hupia, oli se kerrassaan odottamaton onni. Hän tuli kansliaan aivan virkistyneenä ja astui Mrs. Lippettin eteen hymyilevin kasvoin. Hänen ihmeekseen oli johtajatarkin, jollei nyt suorastaan hymyssäsuin, niin ainakin huomattavan ystävällinen; hänen kasvoillaan oli miltei yhtä hauska ilme kuin se, minkä hän puki ylleen vieraskäyntejä varten.
"Istu, Jerusha, minulla on jotakin sanottavaa sinulle."
Jerusha istahti lähimmälle tuolille ja odotti miltei henkeä pidättäen. Auto suhahti ikkunan ohi. Mrs Lippett katsoi sen jälkeen.
"Kiinnititkö huomiosi herrasmieheen, joka juuri lähti?"
"Minä näin hänen selkänsä."
"Hän on meidän mahtavimpia Johtokunnan Jäseniämme ja on lahjoittanut suuria rahasummia orpokodin ylläpitoa varten. Minulla ei ole lupa mainita hänen nimeänsä, hän erityisesti pani ehdoksi, että saisi pysyä tuntemattomana."
Jerushan silmät hieman levisivät; hän ei ollut tottunut siihen että hänet kutsuttiin kansliaan keskustelemaan johtajattaren kanssa Johtokunnan Jäsenten päähänpistoista.
"Tämä herrasmies on kiinnittänyt huomionsa useihin meidän poikiimme. Muistatko Charles Bentonin ja Henry Freisen? Heidät molemmat kustansi korkeakouluun Mr. — hm — tämä Johtokunnan jäsen, ja molemmat ovat kovan työn ja menestymisen avulla maksaneet takaisin rahan, joka oli niin jalomielisesti kulutettu. Muuta maksua ei tämä herrasmies halua. Tähän saakka hänen ihmisystävällisyytensä on kohdistunut vain poikiin; en ole koskaan kyennyt herättämään hänessä vähintäkään mielenkiintoa laitoksen tyttöihin, ansaitsivat he sen sitten miten tahansa. Hän ei välitä tytöistä, sen voin sanoa sinulle."
"Ei, ma'am", mumisi Jerusha, koska näytti siltä että tässä kohden odotettiin jonkinlaista vastausta.