Tämä tapahtui lähes kaksi kuukautta sitten, enkä ole kuullut sanaakaan hänestä senjälkeen kun hän oli täällä. Aloin juuri jo tottua murtuneeseen sydämeen, kun sain Julialta kirjeen, joka mullisti taas kaikki. Hän sanoo — hyvin sivumennen — että "Setä Jervis" oli joutunut olemaan kokonaisen yön ulkona myrskyssä metsästysretkellä Kanadassa ja että hän senjälkeen on sairastanut keuhkotulehdusta. Enkä minä tietänyt sitä. Olin vain loukkaantunut, kun hän oli sillä tavoin kadonnut tyhjyyteen ilman sanaakaan. Minä luulen että hän on aika lailla onneton, ja minä tiedän että itse olen!
Mitä minun olisi oikeinta tehdä sinun mielestäsi?
JUDY.
Lokakuun 6 p.
Rakkakin Setä Pitkäsääri!
Tietysti minä tulen — puoli viisi iltapäivällä ensi keskiviikkona. Tietysti osaan luoksesi. Olen ollut New Yorkissa kolme kertaa enkä ole aivan pikkuvauva. En voi uskoa että nyt todellakin saan nähdä sinut — olen vain ajatellut sinua niin kauan että tuskin tuntuu siltä että olet käsinkosketeltava ihminen lihaa ja verta.
Sinä olet kauhean hyvä, Setä, kun viitsit vaivata itseäsi minun tähteni, vaikka et ole oikein terve. Ole varovainen äläkä vilustu. Nämä rankkasateet tekevät ilman hyvin kosteaksi.
Kiintyneenä
JUDY.
P.S. Mieleeni juolahti kamala ajatus. Onko sinulla hovimestari? Minä pelkään hovimestareita, ja jos vain sellainen avaa oven, pyörryn siihen paikkaan. Mitä osaan sanoa hänelle? Et maininnut minulle nimeäsi. Pitääkö minun kysyä Mr. Smithiä?
Torstaiaamuna.