"Onko meidän välirauhamme rikottu?" hän kysyi.
Ennenkuin Marcia ehti vastata, välähti kirkas salama, jota seurasi korviatärisyttävä ukkosen jyrähdys. Kohisten syöksyi sadevesi irtonaisia tiilejä vasten saaden aikaan kanuunanjyrinää muistuttavan äänen. Ilma tuntui värähtelevän sähköstä. Hevoset sätkyttelivät ja pärskivät kauhuissaan, ja Sybert ponnahti pystyyn rauhoittamaan niitä.
"Jumalan tähden! Tämäpä on rajuilma!" hän huudahti.
Marcia hypähti oviaukolle ja seisoi siellä katsellen myrskyn vallassa olevaa laaksoa. Vettä tuli melkein kuin saavista kaataen; pilvet riippuivat matalalla, mustina ja läpitunkemattomina paitsi silloin, kun välähtävä salama repäisi ne kahtia. Vuoren huipulla, laakson toisella puolen kohosi neliskulmainen luostarintorni uhmailevana myrskyn keskellä, sypressien ympärillä huojuessa ja rimpuillessa kuin kuolintuskissaan. Sybert saapui hänen viereensä ja molemmat katselivat ääneti myrskyn riehuntaa.
"Tuossa", huudahti Sybert äkkiä, äänessään voitonriemua — "tuossa on Italia!" Hän osoitti vanhoja muureja, jotka kohosivat niin järkkymättöminä myrskyn keskellä. "Tuolla tavalla ovat italialaiset jo monet vuosisadat uhmanneet tyranniutta, vallankumousta ja sortoa, ja tuohon tapaan he vastedeskin jatkavat."
Marcia katsahti häneen nopeasti ja huomasi hänen kasvoissaan ilmeen, jota hän ei milloinkaan ennen ollut niissä nähnyt. Sisäinen tuli näytti niitä valaisevan. Pienen hetken ajan hän kahlehti Marcian katseen, sitten hänen silmäluomensa taas painuivat ja tavallinen välinpitämättömyyden ilme palasi.
"Tulkaa istumaan", hän virkkoi; "te kastutte".
He palasivat taas auralleen ja istuivat vierekkäin, katsellen ulos myrskyyn. Sateen ropina tillejä vastaan heidän päänsä yläpuolella teki keskustelun vaikeaksi, eivätkä he yrittäneetkään puhua keskenään. Mutta he tunsivat sähköisesti toistensa läsnäolon; myrskyn hurja kiihko oli saanut heidät molemmat valtoihinsa. Marcia hengitti nopeasti avoimin huulin, hänen poskensa kuumottivat, hänen tukkansa oli epäjärjestyksessä ja hänen syvän harmaissa silmissään oli tulinen hehku. Hänen kasvonsa tuntuivat luovan valoa synkkään kellarihuoneeseen. Sybert katsahti häneen pari kertaa sivulta päin puoleksi hämmästyneenä; Marcia ei näyttänyt sellaiselta, jollaiseksi Sybert oli hänet otaksunut. Hän piti käsiä sylissään ajatuksissaan hypistellen hansikkaitaan ja ratsupiiskaansa. Hänen kätensä näyttivät valkoisilta ja pehmeiltä tummaa pukua vastaan.
Äkkiä teki Marcia kysymyksen.
"Tahdotteko vastata erääseen kysymykseen, Mr. Sybert?"