Hänen kasvonsa ilmaisivat levotonta odotusta. Sybert sulki silmänsä puoleksi ja katseli ääneti maahan. Pari päivää aikaisemmin hän olisi kiihkeästi halunnut singauttaa koko jutun hänelle vasten kasvoja, näyttää hänelle kuin kuvasta koko sen surkeuden, jonka hänen isänsä oli aiheuttanut; mutta nyt tunsi hän yhtä voimakkaasti kuin Marcian setä, että hänen ei pitänyt saada tietää sitä.
"Kun ette kerran voi asiaa millään auttaa, miksi tahtoisitte sitä ymmärtää? Maailmassa on niin paljon ikäviä asioita, ja meitä on jo niin paljon, jotka tiedämme niistä. Minusta on —" hän kääntyi Marcian puoleen hiukan hymyillen, mistä tyttö ei loukkaantunut — "niin, minusta on, tiedättekö, helpotus nähdä muutamia ihmisiä, jotka ottavat onnensa suoraan taivaan lahjana tekemättä kysymyksiä".
"Minä en ole mikään pikkulapsi. Enkä minä halua ottaa vastaan onneani tuolla tavalla".
"Te siis tahdotte kuulla Italiasta. No niin", hän lausui synkästi; "voin kyllä antaa teille koko joukon tietoja". Hän nojautui eteenpäin kyynärpäät polvien varassa vedellen ratsupiiskallaan vakoja likaiseen lattiaan ja puhui välinpitämättömällä äänellä ikäänkuin olisi ladellut jotain hintaluetteloa.
"Nuo ihmisparat maksavat kolme neljäsosaa veroista. Pienimmistäkin tarve-esineistä heitä verotetaan, kuten leivästä, suolasta, lihasta, keittoastioista — kun taas vaunut, palvelijat, jalokivet ja muut senkaltaiset ovat siinä suhteessa vapaat. Kun hallitus on puristanut kansalta kaiken minkä on saanut irti, ottaa kirkko oman osansa, ja sitten puuttuu hallitus uudelleen asiaan valtioarpajaisineen. Romaanilaiset kansat ovat jo itsessään sangen taipuvaisia pelaamaan uhkapeliä valtion tarvitsematta niitä siihen erikoisesti yllyttää. Osa näin kerätyistä valtiontuloista menee armeijan ylläpitämiseen, mikä sisältää sen, että maalaisnuorukaisia laahataan toimettomuuteen ja muuhun, jota ilman heidän olisi parempi olla. Osa taas kulutetaan teatterien, suihkulähteiden ja Viktor Emmanuelin kuvapatsaiden rakentamiseen. Suurin osa rahoista jää virkamiesten taskuihin. Te voitte luulla, että Amerikan politiikka on niin turmeltunut kuin olla voi, mutta minä vakuutan teille, ettei niin ole asian laita. Italiassa eivät papit anna kansan äänestää, ja parlamentissa päätetään kaikki muutamien harvain tahdon mukaisesti. Kansa on tietämätöntä ja taikauskoista, enemmän kuin puolet heistä ei osaa lukea eikä kirjoittaa, ja hallitus ei yritäkään korjata asiaa. Maanviljelijän päiväansio on vain kaksikymmentä, kolmekymmentä centiä, ja sillä hänen pitäisi elättää itsensä ja perheensä. Onneksi on toimeentulo helppoa, muuten ei ainoakaan maanviljelijä pysyisi hengissä".
"Viime vuonna —" hän pysähtyi hetkeksi ja vihan puna kohosi hänen tummahipiäisille kasvoilleen — "viime vuonna menetti viisitoistatuhatta ihmistä järkensä nälän vuoksi, ja se tapahtui Lombardiassa, Venetiassa ja rajamaakunnissa, jotka kaikki ovat Italian hedelmällisimpiä seutuja. Näiden pellagrosien lapsista tulee idiootteja tai vaivaisia, ja kymmenen vuoden kuluttua voitte nähdä heidän kirkkojen portailla ojentelevan kuihtuneita käsiään kuparilantteja anoen. Tälläkin hetkellä asuu Napolissa kymmenentuhatta ihmistä kosteissa luolissa ja kellareissa, sairastaen keuhkotautia, tai risatautia ja kituen nälässä".
Hän nojautui eteenpäin ja katseli säihkyvin silmin suoraan tytön kasvoihin.
"Marcia, näinä viimeisinä viikkoina olen nähnyt — Jumalani!" hän huudahti, "mitä kaikkea olenkaan nähnyt!"
Hän ponnahti pystyyn ja astui ovelle. Marcia katseli pelokkaana hänen jälkeensä. Hänen sanansa tuntuivat vielä väräjävän ilmassa. Marcia tunsi vapisevansa, ja sai vaivoin, puoleksi läähättäen hengitetyksi. Hän sulki silmänsä, ja silloin hänen eteensä kohosi kuvia, joita hän ei olisi toivonut näkevänsä. Hän ajatteli Castel Vivalantin köyhäin suurta joukkoa, niitä luisevia, kurttuisia käsiä, joita joka puolella ojentui pyytämään kuparilanttia, lapsilaumoja, joiden kasvoihin ankara nälkä oli painanut leimansa. Hän ajatteli asumuksia, joissa he elivät — noita viheliäisiä, pimeitä, saastaisia ja kosteita pesiä. Eikä se ollut heidän oma syynsä, sitä hän yhä uudestaan kertasi mielessään; se ei ollut heidän syynsä. He olivat rehellisiä, säästäväisiä ja työnhaluisia; mutta heillä ei ollut kylliksi liikkumisalaa.
Marcia istui hetken aivan hiljaa, tuntien soimaavina mielessään monia asioita, joista hänellä ei ollut ennen ollut tuskin aavistustakaan. Sitten hän sattui katsahtamaan taakseen ja näki suuret juomanpanoaltaat, jotka törröttivät pimeässä kellarissa. Hän alkoi äkkiä kuvitella mielessään, että ne olivat vertauskuvia, näkyväisiä merkkejä siitä painosta, jonka yhteiskunta on laskenut köyhien hartioille, riistämällä heiltä kaiken hyvän, kaiken onnen ja kaiken toivon. Hän tuijotti niihin kuin lumottuna, ne näyttivät hänestä paisuvan ja kasvavan kunnes ne valtaavina täyttivät koko kellarin. Hän hypähti pystyyn hiukan vapisten ja melkein juoksi ovelle.