"Lähdetään pois!" hän huudahti.
"Mikä on hätänä?" Sybert kysyi, tutkien tytön kasvoja.
"Ei mikään. Tahtoisin jo lähteä. Sade on tauonnut".
Sybert talutti hevoset ulos ja auttoi Marcian satulaan.
"Mikä teidän on?" hän kysyi uudelleen. "Teidän kätenne vapisee.
Pelästytinkö teidät jollakin?"
Hän pudisti ääneti päätään. Kun he saapuivat tielle, hän hengitti syvään raikasta ilmaa ja katsahti taakseen naurahtaen hermostuneesti.
"Minulla oli inhoittava painajainen tuolla sisällä. Minusta tuntui kuin juomanpanoammeista olisi joku olento noussut ja tarttunut minuun takaapäin".
"Minä luulen", Sybert virkkoi, "että teidän on parasta kotiin tultuanne ottaa hiukan kiniiniä".
"Mr Sybert", Marcia lausui äkkiä, "sanoin teille eräänä päivänä, että minusta köyhät ihmiset ovat viehättäviä. Nyt en enää ajattele niin".
"En uskonut teidän tarkoittavan sitä".