"Entä tuo Pariisin luostari?" hän kysyi. "Miten sinne jouduitte."
"Joku ehdotti sitä isälle, ja hän piti sitä erinomaisena keinona päästä irti minusta. Ei silti, että hän ei välittäisi minusta", hän lisäsi nopeasti, nähdessään Sybertin kummastuneen ilmeen; "mutta tyttären kasvatus on aina probleema liikemiehelle."
"Sen voin hyvin ymmärtää", Sybert myönsi. "Entä miten menestyitte luostarissa?"
"En kehuttavasti. Opin vain rukouksia ja ranskaa ja minulla oli hirveä koti-ikävä."
"Entä sitten?"
"Senjälkeen minulla oli pari kotiopettajaa, sitten olin eräässä sisäoppilaitoksessa ja lopuksi tulin collegeen." Marcia nauroi. "Teidän olisi pitänyt nähdä isäni, kun ehdotin hänelle collegea. Hän tarttui siihen kuin hukkuva oljenkorteen; olinhan sen kautta taas neljäksi vuodeksi turvassa."
"On vahinko", Sybert huomautti, "että amerikkalaiset eivät harrasta samaa tapaa kuin Ranskassa, jossa tyttäret heti koulusta päästyään naitetaan."
"Minä tunsin itseni melkein syylliseksi suoritettuani tutkinnon, ukko parka oli niin onnettoman näköinen. Hän kysyi minulta, enkö haluaisi tehdä hänen kanssaan pientä huviretkeä Venezuelaan joitakin kaivoksia katsomaan. Se olisi ollut hauskaa, eikö totta? Minä olisin tahtonut lähteä."
"Mutta tekö kieltäydyitte jalomielisesti?"
"Niin, minulla oli toiset suunnitelmat. Oli vuosia siitä, kun olin nähnyt setä Howardin, ja halusin mennä hänen luokseen joksikin aikaa."