Hänen odottamaton ilmestymisensä oli saattanut Marcian hämilleen. Hän kadotti kokonaan tavallisen itseluottamuksensa eikä keksinyt mitä puhuisi. Hän teki liikkeen noustakseen.
"Aioin juuri soittaa Pietroa tuomaan lampun, kun te tulitte. Pietro on sen varmaan unohtanut. Sallitteko, että —"
Sybert katsahti soittokelloon huoneen toiseen päähän. "Oh, istukaa alallanne. Onhan meillä kylliksi valoa keskustellaksemme, arvelen nimittäin että te ette aio lukea, kun teillä on vieras." Hän ojensi kätensä ja tarttui Marcian kirjaan.
"En halua uskotella itselleni, että olisitte jäänyt pois kreivittären luota puhellaksenne minun kanssani", Marcia vastasi istuutuen hiukan hymähtäen takaisin tuoliinsa.
"Minkä muun vuoksi sitten olisin jäänyt?" Sybert kysyi. "Luuletteko, ettei setänne olisi lainannut minulle vierailutakkia?"
"Ehkäpä se ei sopinut teille."
Sybert nauroi. "Ei, Miss Marcia; en edes koettanut sitä. Jäin tänne koska — halusin puhua teidän kanssanne".
Hiljaisuus seurasi näitä hänen sanojaan. Sybert ryhtyi perinpohjin kohentamaan pesää. Kun hän lopulta laski hiilihangon kädestään, hän virkkoi tavallisella äänellään: "Esitän teille anteeksipyyntöni — tahdotteko ottaa sen korviinne?"
"Minkä vuoksi?"
"Teillä näyttää olevan paljonkin minua vastaan — suostutteko, ettemme takerru yksityisseikkoihin. Esitän yleisen anteeksipyynnön."