"Älkää nyt säikähtykö. Vakuutan teille, etten ole. Mutta", hän jatkoi, "tällaisessa maassa tahtoisi toden totta olla anarkisti ja kohdistaa kaiken toimintansa siihen! Oh, en minä mieletön ole", hän lisäsi vastaukseksi Marcian hymyilyyn. "Me elämme yhdeksännellätoista vuosisadalla emmekä kolmannellatoista. Anarkia kuuluu samoihin hämäriin aikoihin kuin feodalismi."
"En osaa asettaa teitä mihinkään puolueeseen. Tahdon aina tietää, ovatko ihmiset demokraatteja vai tasavaltalaisia, presbyterisiä vai episkopaalisia. Silloin aina tietää mikä on heidän sydämellään ja osaa olla loukkaamatta heidän tunteitaan."
"Pelkäänpä ettei minua tarvita missään noin kunnianarvoisessa puolueessa", nauroi Sybert.
"Toiselta puolen voisi teitä luulla katolilaiseksi, kun puolustatte pappeja; mutta seuraavassa hetkessä jo moititte heitä ja silloin arvelee, että teillä ei ole mitään uskontoa."
"Tuollaista luokittelukiihkoa! Mikä ero siinä on, jos ihminen lukeutuu katolilaisiin, baptisteihin, unitaareihin tai buddalaisiin? Kaikki on samaa. Eihän ihmisen välttämättä tarvitse olla vailla uskontoa, vaikka hän ei kuulukaan mihinkään lahkokuntaan."
"Mr. Sybert", Marcia virkahti, "olen ollut hirveän epäluuloinen teihin nähden. Tiesin, että ette ole juuri sitä, miltä näytätte, ja luulin teitä huonommaksi; mutta nyt alan pitää teitä harvinaisen hyvänä ihmisenä."
"Oh, kuulkaa mitä sanon, Miss Marcia. Mihin te oikein tähtäätte?
Tahdotteko että tunnustaisin kantavani jouhipaitaa takkini alla?
— Luulen, että saatte jättää sen munkkiystävämme osalle tuolla
vuoristoluostarissaan."
"En tarkoittanut juuri sitä. Ruoskinta ja jouhipaita ovat minusta jotenkin mitättömiä hyveen ilmaisumuotoja."
"Kyllä tuollainen nuori vahva ihminen tekee tosiaan huonon kaupan", Sybert myönsi, "kun luopuu koko elämästään vain saadakseen sielunsa paratiisiin."
"Ja kuitenkin, jos hän koko sydämestään toivoo pääsevänsä sinne ja on valmis uhraamaan —"