"Luulenpa että hyväntekeväisyyden tavallinen palkka tässä maailmassa on nimetön kirje", huomautti hän pudistaen nämä mietteet päältään ja asettuen mukavasti nauttimaan teetä.
Vieras ei tahtonut ottaa hänelle tarjottua kuppia.
"En uskalla", hän selitti, "Geraldin ilmiannon jälkeen."
"Sivumennen sanoen, Sybert", lausui Copley, "olen kuullut sinusta tänään pahoja juttuja. Veljentyttäreni ei pidä siitä, että minä seurustelen kanssasi."
Marcia katsahti avuttomana setäänsä; kun tämä kerran alkoi kiusoitella, ei siitä tullut koskaan loppua.
"Olen pahoillani", lausui Sybert nöyrästi. "Mikä on hätänä?"
"Hän on huomannut sinut anarkistiksi."
Molemmat miehet nauroivat ja Marcia punastui keveästi.
"Hyvä Miss Marcia", pyysi Sybert, "antakaa minulle sen verran aikaa, että ehdin poistua maasta, ennenkuin annatte minut ilmi poliisille."
"Ei ole mitään syytä pelätä", tyttö vastasi. "Minä en uskonut kertomusta, koska arvasin, ettei teillä voi olla kylliksi tarmoa juostaksenne pakoon pommin tieltä, vielä vähemmän kykenisitte sitä itse heittämään. Siksi minua ihmetytti, että toiset saattoivat uskoa sen todeksi."