"Se ei ollut niinkään vähäpätöistä", sanoi hänen vaimonsa. "On ihme, että pelastuimme hengissä. Kolme vuotta sitten ollessamme Napolissa", hän lisäsi veljentyttärelleen, "sinun setäsi, uhkarohkeana kuten aina, sekaantui erään salaliiton asioihin. Huvilamme oli kaupungin ulkopuolella Posilipoon päin, ja muutamana iltapäivänä minä ajoin hämärissä kotiin oltuani kaupungissa ostoksilla, ja silloin, juuri kun saavuimme autioon kohtaan tiellä, kahden korkean kallioseinämän väliin —"
Mr. Copley keskeytti hänet: — "hyökkäsi tielle naamioitu mies asestettuna kiireestä kantapäähän ja hirveästi sadatellen."
"Ihanko totta!" huudahti Marcia nojautuen eteenpäin ihastuksissaan.
"Täti Katherine, hyökkäsikö naamioitu mies —"
"Ei hän ollut naamioitu, mutta olisin toivonut, että hän olisi ollut; hän olisi näyttänyt vähemmän julmalta. Hän tuli suoraan vaunujen luo ja ottaen hatun päästään hyvin kohteliaasti kumartaen sanoi, että jollemme poistuisi Napolista kolmen päivän kuluessa, ei setäsi henki olisi turvattu. Hänen paitansa oli kaulasta auki ja rinnassa näkyi tatuoitu risti. Voit kuvitella miten raaka hänen täytyi olla — täällä Italiassa kun kaikki ihmiset ovat niin uskonnollisia."
Molemmat miehet nauroivat viimeiselle johtopäätökselle.
"Mitä sinä teit?" kysyi Marcia.
"Olin liian järkytetty voidakseni puhua ja Gerald, lapsi parka, huusi koko loppumatkan."
"Lähdittekö sitten kaupungista?"
"Jotenkuten pääsimme lähtemään", puuttui setä puheeseen, "mutta viivyimme vielä niin kauan, että ehdin saada roiston kiinni ja kahleisiin."
"Saatte olla kiitolliset, että he olivat kyllin säädyllisiä varoittaakseen teitä edeltäkäsin", huomautti Sybert.