"Tänä iltana lukitsemme me kaksi yhdessä." Hän mietti hetkisen. "Emme saa laskea poikaa ulos sellaisesta paikasta, joka näkyy lehtokäytävään. Paras olisi ikkuna huvilan itäseinällä, jossa pensaat kasvavat aivan kiinni muurissa."
Marcia näytti tien pieneen ruokasäiliöön, josta pääsi ulos, ja Sybert antoi Gervasiolle viimeiset ohjeet.
"Pysy tarkasti puiden varjossa yrittäessäsi maantielle ja kierrä alempi pengermä. Ryömi polvillasi vehnäpellon poikki, ja oikaise sitten suoraan tienhaaraan ja kiiruhda joka askeleella. Capissi?"
Gervasio nyökkäsi. Marcia kumartui suutelemaan häntä ja kuiskasi hänen korvaansa: "Jos tuot sotilaat, Gervasio, niin saat aina olla meillä, ja sinusta tulee meidän oma poikamme aivan kuten Gerald."
Poika nyökkäsi taas, vapisten kiihkosta päästä lähtemään. Sybert avasi varovaisesti ikkunan, ja tuo pieni otus pudottautui maahan ja ryömi ketterästi kuin kissa puiden varjoon. He viipyivät vielä hetken avonaisen ikkunan ääressä jännittäen korvansa, mutta mitään ääntä ei kuulunut paitsi kesäyön rauhallista musiikkia — hyönteisten surinaa ja satakielen laulua. Gervasio oli päässyt turvassa lähtemään.
"Nyt lukitsemme talon", Sybert virkkoi merkitsevästi, "niin että kun ystävämme tulevat luoksemme, heidän täytyy käyttää pääovea."
Hän veti hiljaa ikkunan kiinni ja tutki arvostelevasti sisäluukkuja. Ne olivat tehdyt tukevasta puusta ja raudoitetut paksuilla salvoilla ja saranoilla. Huvila oli entisaikojen mallia, jolloin poliisin valta ei ollut yhtä tehokas kuin nykyään, ja kykeni kestämään vaikkapa piiritystä.
"Tarvitaan joltinenkin voima ennenkuin nämä aukeavat, eikä sitä voi suinkaan suorittaa ääneti", huomautti Sybert sulkiessaan luukut ja kiinnittäessään rautasalvat paikoilleen.
He kulkivat sitten yhdessä huoneesta huoneeseen sulkien samalla tavalla kaikki ikkunaluukut niin hiljaa kuin mahdollista. Sybert tuntui Marcian suureksi hämmästykseksi olevan sangen kepeällä mielellä. Pari kertaa hän naurahti pehmeästi ja kerran, kun Marcian käsi sattui koskettamaan hänen kättään, tyttö tunsi samanlaisen lämpimän väristyksen kulkevan läpi ruumiinsa, kuin silloin kuutamoyönä puutarhassa.
Viimeksi he tulivat korkeaholviseen ruokasaliin, jota Vivalantien hurskastapaisina aikoina oli käytetty kappelina. Kaikki kolme lasiovea huoneen perällä olivat auki, ja niiden kautta tulvi huoneeseen kuunvaloa, joka pehmensi kattomaalausten karkeatekoiset muodot, ikäänkuin ne olisivat olleet vanhojen mestarien kädestä lähteneitä. Sybert kääntyi selin oviin ja katseli arvostelevasti ympärilleen.