Hän nauroi kohottaen lasiaan. "Maailman, meidän isänmaamme malja!
Olkaamme kaikki rauhallisia kansalaisia!"
"Minun mielestäni", Mrs. Melville lausui, "koska nämä nyt ovat jäähyväispäivälliset ja me juomme maljoja, niin juokaamme Villa Vivalantin malja ja hauskan kevään onneksi Sabine-vuoristossa."
Copley kumarsi kiitokseksi. "Jos tahdotte kaikki käydä huvilalla, juomme tämän maljan Vivalantin hyvässä viinissä."
"Ja nyt Vivalantin haamun malja!" sanoi nuori ranskalainen. "Eläköön ja kukoistakoon hän kauan!"
"Italia onkin paikka, missä haamut viihtyvät", vastasi Copley.
"Kaikkien köyhien italialaisten malja — saakoot he tarpeekseen syödäkseen!" lausui Marcia.
Sybert katsahti hämmästyneenä häneen; mutta tyttö ei katsonut sinnepäin; hän vain hymyili pöydän yli sedälleen.
IV Luku.
Tieto, että amerikkalainen ruhtinas asettuisi asumaan Villa Vivalantiin sai aikaan suuren hämmingin kylässä. Kuormallisia huonekaluja nähtiin tuotavan Roomasta pitkin tietä kaupunkiin, ja viinitarhoissa työskentelevät miehet keskeyttivät työnsä tuijottaen niihin ja kuiskaillen toisilleen huhuja tarumaisista rikkauksista, joita tämän ruhtinaan sanottiin omistavan. Huonekalujen he antoivat rauhassa mennä ohi. Mutta kun kahdet vaunulliset kukkivia puita ja pensaita kuljetettiin pitkin tietä huvilalle päin, pudistelivat he epäilevästi päätään. Tuo ulkomaalainen mahtoi olla ahne ihminen — ikäänkuin Sabine-vuoristossa ei olisi jo ennestään tarpeeksi puita hänen tarvitsematta tuoda niitä lisää Roomasta!
Ruhtinas Vivalantin uuden vuokralaisen arvosteleminen vei niin paljon aikaa ihmisiltä, että viinitarhojen kevätoksiminen joutui melkein laiminlyödyksi. Yleisenä tietolähteenä oli Croce d'Oro'n isäntä. Hän oli saanut kunnian tarjota Heidän Ylhäisyyksilleen aamiaista heidän käydessään ensimmäistä kertaa Castel Vivalantissa, ja muuttumattoman kaunopuheisesti hän kertoi saman jutun joka ilta tarkkaavaiselle kuulijajoukolleen; mitenkä hän oli valmistanut munakkaan ilman sipulia, koska ruhtinailla on arka vatsa, eivätkä he voi syödä samanlaista ruokaa kuin tavalliset ihmiset; mitenkä he olivat istuneet juuri saman pöydän ääressä, jonka ympärillä nyt oltiin, ja miten nuori Signorina principessa, joka oli kaunis kuin taivaan pyhät enkelit, oli omalla suullaan sanonut, että se oli paras munakas, mitä hän milloinkaan oli maistanut; ja senkin hän kertoi, että he maksoivat viisitoista liiraa tinkimättä vähääkään, antoivatpa vielä kolme liiraa lisää juomarahoiksi. Kahdeksantoista liiraa! Corpo di Bacco! sellaisia vieraita toivoisi hän saavansa joka päivä.