IHAKSINEN. Kyllä, kaiketi! — Janne-setä, tiedänhän, hän joka rakensi laivoja.
PORI. Mitäpä se teitä liikuttaa?
AHOKAS. Mutta jos tämä sukulainen nyt olisi kuollut ja olisi jättänyt perinnön.
PORI. Mitä, mitä sanotte?
AHOKAS (antaa hänelle kirjeen). Kas tässä, lukekaa. (Pori lukee.) — Ulkomailla ollessani, viivyin minä jonkun ajan Amsterdamin kaupungissa. Siellä asuin vanhan laiva-mestarin tykönä; hän oli suomalainen ja hänen nimensä oli Ruskonen. Kerran sairastui hän sangen kovasti ja ainoastaan suurimmalla vaivalla sain hänen henkensä pelastetuksi. Vanha ukko rakastui minuun ja sääti omaisuutensa lankeevan minulle hänen kuoltuaan, ellei hänen ainoa sukulaisensa, Suomessa asuva, kolmen kuukauden ajalla ilmoittaisi itseään. Huomenna on jo kolme kuukautta siitä kuin ukko kuoli, eikä tähän saakka vielä ole löydetty ketään sillä nimellä Suomessa. Mutta mamseli Annan papinkirjasta näen, että teidän nimenne on Ruskonen.
PORI (kuume-tautimaisella innolla). Mutta tässä seisoo, että rahat ovat tänne laitetut testamentin kanssa, missä ne ovat?
AHOKAS. Hyvässä tallessa.
PORI. Ah, te tahdotte minulta salata laillisen omaisuuteni.
AHOKAS (ylevällä mielellä). Ei; niin pian kun te tuomio-istuimen edessä olette vahvistaneet olevanne hänen laillinen perillisensä, niin saatte nostaa rahat.
ANNA. Ah, Jumalani!