ENSIMÄINEN KOHTAUS,
Anna. Ihaksinen.
(Anna istuu pöydän ääressä ja ompelee. Kello lyöpi seitsemän.
Ihaksinen tulee sisään peräovelta, sanomalehti kädessä.)
IHAKSINEN. Hyvää huomenta, mamseli, onko mestari kotona?
ANNA. Ei ole. — Missä isäni mahtanee viipyä niin kauan; eilen illalla läksi hän kotoa pois eikä vielä ole tullut takaisin. Koko aamun olen häntä odottanut, ja kello jo löi seitsemän.
IHAKSINEN. Eilen illalla näin minä hänen kävelevän iloisien toveriensa seurassa; varmaankin läksivät he johonkuhun ravintolaan, ja viettivät siellä yön. Kyllähän isänne kohta tulee; hän on nyt ruvennut etsimään iloista seuraa ravintolissa, mieltä lohduttaaksensa, koska hänellä on ollut paljon vastoinkäymistä.
ANNA. Voi riemua! onko se oikein tehty, että jättää rahat kapakkaan, kun ei meillä ole yhtäkään tikkua, millä huonetta lämmittäisimme.
IHAKSINEN. Ah, Jumalani! eikö teillä ole yhtäkään tikkua? — — — ja minä hönttö panin vielä viimeisen rahan tähän sanomalehteen, — — — jospa kuitenkin tietäisin jonkun, joka ostaisi sen minulta vaikka puolesta hinnastakin!
ANNA..Minä sain eilen muutaman markan lopetetusta työstäni, ja isäni lupasi niillä ostaa sekä puita että ruokaa; vaan nyt ovat ne varmaan hävinneet yöllä.
IHAKSINEN. Oh, sitä en luule, sillä Lassi Rysäsen vuoro oli eilen tarjota, eikä hänellä ole rahoista puutetta, sillä miehellä! — — — mutta kuulkaapas, minä juoksen naapurien luo pyytämään muutaman halon.