ANNA. Kerjäämään siis?
IHAKSINEN. Niin, mitä häpeää siitä on? Kun itsellä ei ole, niin täytyyhän toisien auttaa, se on tietty.
ANNA. Mutta voipihan Ihaksinen tehdä työtä, kunhan vaan tahtoisi.
IHAKSINEN. Kyllä kaiketi, mutta minkätähden minä sitä tekisin, sanokaat! niin monta löytyy, jotka eivät mitään tee. Kaikki nämät rikkaat ja ylpeät vallat, jotka käyvät silkissä ja sametissa, ja jotka ovat olevinaan niin oppineita ja sivistyneitä, minä kummeksin mitä hyötyä he tekevät, minä?
ANNA. Ei se mikään estelys meille ole työtä tekemästä.
IHAKSINEN. Ja nuo nuoret herrat sitten, jotka viitenä yönä kukaties pelissä hävittävät niin paljon kuin köyhälle miehelle olisi ollut kylläksi koko vuodeksi, minä juuri kummeksin minkälaiset heidän velkansa lienevät; he nostavat nenänsä pystyyn ja tahtovat tuskin silmäillä rehellistä työn-tekijää, mutta jos tapaavat jonkun kauniin neidon, niin kas sitte kun he häärivät ja puuhaavat. — — — Oh! minä olen kyllä nähnyt tuommoisen kuleksivan täälläkin ympäri, mutta kunhan vaan saan hänet käsihini, niin — — —
ANNA. Mitä Ihaksinen sanoo?
IHAKSINEN. Oh, "en sanonut mitään, sanoi hän, joka ei koskaan ollut vaiti".
TOINEN KOHTAUS.
Pori (tuleva perä-ovelta). Anna. Ihaksinen.