PORI. Kah, hyvää huomenta, Ihaksinen; mitenkäs jaksatte (heittää itsensä tuolille, lakki päässä).
IHAKSINEN. Kyllä minä voin hyvin; mutta kuinka Pori jaksaa, te näytätte hyvin väsyneeltä?
ANNA (menee Porin luo). Minulla on ollut niin paljon huolta teistä, isäni.
PORI. Mitä lorua se on! niin kauan kun minulla on nämä, (näyttää nyrkkiänsä,) niin en kehoita ketään tulemaan minua aivan likelle (viskaa lakkinsa pitkin lattiaa). Tuo minulle vettä! kieleni on tarttunut kitaan kiinni.
(Anna menee uunille ja ottaa ruukun.)
IHAKSINEN. Onko Pori lukenut eilistä sanomalehteä, siinä on paljon lukemista, sanon minä.
PORI. Niin, kyllä ne kirjoittavat paljon, nuo herrat, vaan jos koskisi kenen nahkaa, niin kyllä me aina saamme kärsiä. (Annalle.) No, mitä odotat?
ANNA. Minä siihen en mitään taida, isäni, mutta vesi on kylmentynyt jääksi täällä sisässä tän' yönä.
PORI (katkerasti). Ha, ha, ha, — — — oikein, vesi on näets' aivan hyvää köyhälle työmiehelle.
ANNA. Minä juoksen hakemaan.