ANNA. Minä en voi koskaan teitä palkita, ja kuitenkin kutsuvat minua rikkaaksi perilliseksi. Ah, Ihaksinen, nuo rahat ovat juuri syypäänä kaikkeen pahaan; ne ovat vielä enemmin koventaneet isäni sydäntä, ja juuri niiden tähden luutnantti Haakuna tahtoo naida minut.
IHAKSINEN (miettien). Kylläpä niin taitaa olla.
ANNA. Ihaksinen, te lupaatte siis auttaa minua?
IHAKSINEN. Niin, ihan vissisti; (itsekseen) mutta kyllä Porin ensin täytyy saada saatavansa!
ANNA. Mutta mitä on tekeminen, pois päästäksemme?
IHAKSINEN. Niin, mamseli Anna panee joitakuita vanhoja vaatteita päällensä, ja tapaa minut alhaalla portissa, juuri kun kello lyöpi kymmenen! kyllä minä pidän huolta eteenpäinkin.
ROUVA HAAKUNA (itsekseen). Ei, sitä minä teen! (häviää perä-ovesta).
ANNA (puristaa Ihaksisen kättä). Te olette minun ainoa, oikea ystäväni.
IHAKSINEN. Elkää nyt siitä haastakaa, vaan menkää sisään herrasväen luo ja elkää huoliko mistään, minä menen peittoon niin kauaksi.
ANNA. Kello kymmenen siis, ja varjelkoon Jumala meitä! (kiirehtii ulos perä-ovesta).