Ja vaikka he sanoivat, että ei se nyt ole tarpeellista, hehän ovat juuri vasta syöneet, eivät he puutu mitään, niin pantiin kuitenkin lieteen tulta ja vasta kolmeen kertaan oikein inttämällä inttäen saatiin talonväki varustamasta täydellistä murkinaa ja tarjoomaan vain tuota hyvää kahvikultaa.

Vreneli oli sillä välin päässyt jo ystäväksi vanhimman talon tytön kanssa, joka nyt oli kasvanut pienoisesta hulivilistä kauniiksi neidoksi, ja hänen oli nyt ihailtava, kehuttava tytön kaikkia koreita kapistuksia.

Uli taas vetäytyi pian soveliaasti ja nöyrästi pois tuvasta niin että vanhempi väki sai rauhassa jäädä keskenään puhelemaan. Ja viimein alotti Glunggen täti raskaasti huoaten selitellä, että hänen täytyy nyt suoraan sanoa, mitä varten hän tänne tuli. Hän ei ollut tiennyt, kenen puoleen kääntyä ja mistä saada parempaakaan apua ja neuvoa kuin täältä. Ja Johanneshan heitä oli auttanut jo ennenkin usein, niin ettei muori luullut, että hän jättäisi häntä tälläkään kerralla pulaan. Heillä oli ollut kaikki jo niin hyvällä tolalla että oikein oli hauska. Tosinhan se taisi Uli jonkun aikaa houreilla sitä heidän Liisaa, mutta tytön syyhän se oli ja muori uskoi, että kyllä kai se Uli olisi pian itsekin huomannut, ettei siitä Liisasta hänelle olisi ollut. Mutta sitten tuli se kova onni kun se tyttö sattui sen miehen kelkkaan siellä Gurnigelissä ja sitten rupesi kaikki menemään nurin päin. Poika Johannes on nyt niin kauhean kiukuissaan, se vävy ei ole sellainen kuin sen pitäisi olla, se on niin huolissaan muka talon asioista ja luulee, että muori voi keittää ruuat tyhjästä. Liisa riitelee aina Vrenelin kanssa ja Vreneli aikoo nyt sen tähden lähteä pois. Ja Ulikin menee pois ja kaikki huolet pannaan nyt taas yksinään muorin niskoille, eikä hän nyt tiedä, mitä ihmettä tehdä. Moneen yöhön ei hän ole voinut niin silmäänsä ummistaa ja aina vain hän on uikutellut, että kun hänelle nyt vanhoilla päivillään käy näin pahasti. Ja siksi oli hän tuuminut, että ei kai nyt siinä kellään järkevällä ihmisellä mitä moittimista ole, jos he antaisivat tilan vuokralle. Siten pääsisi muori siitä huolesta. Ja hän oli tuuminut, että eivät he mistään parempaakaan vuokraajaa saisi kuin Uli, joka pitää heidän talostaan niin hyvää huolta ja joka on niin rehellinen ja kunnon mies, ja onnihan se olisi Ulille itselleenkin. Sillä ei muori antaisi panna Ulia liian koville, Ulin pitäisi saada hyötyä talosta yhtä paljon kuin he itsekin. Mutta muori ei ollut tästä asiasta vielä kellekään hiiskunut, tahtoi ensin puhella vähän serkun kanssa. Ja mitähän serkku nyt siitä arveli, olikohan se hyvä tuuma ja jos on, niin pyytäisi hän serkkua puhumaan siitä vähin Ulin kanssa ja ajamaan asian hänen kanssaan jo ihan selville, jotta muori sitten pääsisi siitä rauhaan. Ja muori ajatteli, että kunhan hän nyt vain tästä pulasta selviäisi ja saisi tämän asian oikealle tolalle, niin voisipa hän sitten olla koko elämäänsä tyytyväinen, vaikka onhan siinä ollut muitakin nurkumisia.

"Hyvähän tuuma on ja kaunis", sanoi Johannes, "ja oikein minä nyt olen iloinen Ulin puolesta; mutta Ulilla on pari vastusta. Se on varsin huomattava vuokratila ja Ulilla on liian vähän rahaa. Onhan hänellä tosin säästöjä hyvistä palkoistaan, mutta niitä on sittenkin liian vähän ja hän ei jaksaisi hankkia kaikkea mitä taloon tarvittaisiin. Hänellä tuskin lienee niin paljoa, että hän tulisi toimeen kaupoissa ja ettei hänen tarvitsisi myydä tuotteita sopimattomaan aikaan, jolla tavoin useimmat vuokraajat joutuvat vararikkoon. — Ja sitäpaitse ei Uli voi hoitaa taloa pelkästään palvelijain avulla. Hänellä täytyisi olla vaimo, ja mistäpä sen nyt saisi sellaisen, joka ymmärtäisi olla emäntänä? Sillä raskas talous se on hoitajalle."

"Kyllähän minä jo yhden tietäisin", sanoi täti, "ja se on juuri se sama tyttö, jonka minä otin tänne mukaan. Parempaa ei saisi mistään ja Uli ja se ovat jo tottuneet toisiinsa niin että vaikka milloin kuolla kupsahtaisimme, hoitaisivat he taloa niin hyvin ettei huomaisi kenenkään kadonneen. Hän on terve ja vahva tyttö ja ikäänsä nähden sillä on mahdoton hyvä äly, ei ole monella vanhalla parempaa. Tosinhan se ei ole rikas, mutta onhan sillä sievät säästönsä ja paljon vaatteita emmekähän mekään jättäisi sitä ihan tyhjin käsin. Kai te hänen äitinsä kohtalon tunnette? Jos Uli sen Vrenelin ottaisi niin kyllä melkein takaan, ettei hänen tarvitsisi paljonkaan olla huolissaan palvelusväen, työkalujen ja eläinten hankkimesta. Sopisihan antaa niille talo vuokralle kaikkineen, jotta siinä sitte olisi kaikki mitä he tarvitsevat. Ja jos sen sitten joskus tahtoisi ottaa takaisinkin omaan hoitoonsa, niin eipähän tarvitsisi hankkia kaikkea uudestaan. Ne pääsisivät siten alkuun kuten omat lapset ikään."

"Hyvä on tuuma ja oikea", sanoi Johannes, "mutta emäntä, älkäähän nyt ottako pahaksenne, jos kysyn: suostuvatkohan kaikki asianomaiset siihen? Siinä on monella sanomista ennenkun se käy päinsä. Mitähän ne teikäläiset sanovat? Se Jukka se on välistä vähän kummallinen! Ja onhan siinä teidän lapsillannekin virkkamista ja ne koettavat tietysti saada niin suurta vuokraa kuin suinkin. Ja se on Ulille uskallettu yritys. Yksi ainoa huono vuosi tai karjatauti tahi jokin sellainen muu paha voisi tuhota hänet kokonaan. Sellaisella tilalla ei joku viidensadan guldenin tulojen lisä tai vähennys paljon merkitse, jotavastoin voi yhtenä ainoana vuotena tulla tappiota pari kolme tuhatta guldenia. Ja ottaisikohan se tyttö Ulin? Näyttää niin vilkkaalta ja elämänhaluiselta ja Ulihan ei ole enää nuori, hänen hartioitaan painaa jo yli kolmenkymmenen vuoden ikä."

"Siitä", sanoi täti, "en ole paljon huolissani. Jukka kyllä vielä vuokraisi tilan kerran hyvinkin mielellään ja Uli olisi siitä varsin sopiva vuokraajaksi. Sillä vaikka se onkin niin kummallinen, niin eihän se kuitenkaan ihan paha minulle ole ja kyllä se ymmärtää, että hyvä vuokraaja on parempi kuin kehnot rengit. Ja poika siitä kyllä olisi tyytyväinen. Se on jo monasti sadatellut lankoa, että lanko vie muka kaikki! Ja on sanonut, että tila pitää antaa vuokralle. Ja Ulistakin se pitää kovasti ja on koettanut jo monasti saada sitä itselleen pestatuksi. Vävystä emme paljoa piittaa. Se pitää liiaksi huolta meidän asioistamme ja me olisimme hyvillämme, kun ei vaan meidän kerran täytyisi pitää huolta hänen asioistaan. Vreneli ei taas luullakseni tekisi kovaa tenää. Ainakaan ei sillä ole muita, mikäli minä tiedän ja minä luulen, että Uli olisi siitä hyvinkin mieleinen. Ja siksi se tänään niin suuttuikin, kun sitä luultiin morsiameksi."

Ja muori jatkoi: "Vanhahan minä tosin jo olen, mutta en minä siltä ole unohtanut millä tavoin kunnon tytöt oikuttelevat. Nykyajan tuppautuvia tyttöjä en minä ymmärräkään. Vaan siitä Ulistahan minulla on pahin huoli. Se on niin viisas, ettei sitä tiedä, mitä se oikein hautoo mielessään. Silloinkin kun se Liisa otti sen puuvillakauppiaan, niin minä jo luulin, että nyt se Uli hyppii raivosta ihan seinille ja lyö kaikki mäsäksi. Mutta se ei vetänyt kurttuakaan naamassaan kieroon eikä kurahtanut sanaakaan, oli kuin ei asia häneen olisi koskenutkaan. Se Uli, se on sellainen poika, että kyllä sitä onni potkii missä tahansa. Hän on jo pitäjän kuulu, ja monipa herra ei säästäisi rahaansa, kun vaan tietäisi millainen poika meillä on. Sen se hankkisi heti itselleen hinnalla millä tahansa. Siksi minä olen vain huolissani, taitaa kantaa kaunaa meille Liisan vuoksi. Mutta kiittäköön hän vain Jumalaa, kun näin kävi. Kyllä hän olisi joutunut onnettomuuteen ja kyllä olisi häntä vielä haukuttu siihen onnettomuuteen syypääksikin. Jos se Uli nyt vain olisi taipuisa, niin kyllä se voisi säästää vuodessa viisisataakin guldenia itselleen. Hyvin minä tiedän, mitä se talo tuottaa, kun sitä vain viljelee Ulin tavalla ja kun hän ja Vreneli ponnistelevat yhteisvoimin. Ja Vrenelipäs se vasta osaa laittaa ruuankin niin että kaikki siihen ovat tyytyväisiä. Ihan ovat muut syödä kätensä kainaloita myöten kun ruualta päästyä sormiaan nuoleksivat. Eikä se kuitenkaan tuhlaa ruoka-ainetta sen vertaa, mitä monet muut, jotka kehuvat muka osaavansa laittaa hyvän ruuan, vaikka ainapahan nuo toiset pitelevät nenäänsä kun kulkevat heidän kattilainsa ohi. — Kyllä minä Uliin luotan, eikä sen tarvitsisi huonoja vuosia pelätä. Ethän sinä, Johannes, nyt toki luule meitä niin häjyiksi ihmisiksi, että antaisimme vuokraajan yksinään maksaa kaikki huonon vuoden tappiot. Onhan niitä ollut huonoja vuosia silloinkin kun tässä on taloa itse pidetty ja miksipä pitäisi sitten vuokraajan yksinään kärsiä, jos sattuu tulemaan liian kuivaa tai liian märkää? Meidänhän se talo on ja minkäs vuokraaja nyt sille mahtaa, jos tulee sopimattomia säitä? Minua on jo monasti harmittanut, että vuokraajain täytyy aina maksaa sama vuokra tuli sitten huono tai hyvä vuosi. Ei, serkku, kyllä Jukka on kummallinen, mutta ei hän nyt sentään mikään riiviö ole, ja jos oikein kysymys tulee, niin osaanhan tässä minäkin vähän asiaa selvitellä."

"Emäntä", sanoi Johannes, "älkäähän pahastuko, mutta jos aikoo saada aikaan jotain kunnollista, niin täytyy asiaa aprikoida juurta jaksain. Kyllä minä olen hyvilläni tästä sekä teidän että Ulin, kuin myös omastakin puolestani. Ulillehan minä näet sallisin kaikkea hyvää ja ihan se on melkein yhtä rakas kuin oma lapsi minusta, joten siis jos suinkin voin häntä auttaa, en pelkää vaivojani. Puhuihan se jo minulle siitä Liisastakin ja silloin minä sanoin sille suoraan, että en minä sitä Liisaa — —. Ei se minun neuvoni ollut siitä silloin mieleinen, kyllähän minä sen huomasin; saas nähdä, puhuukohan se nyt mitä siitä tällä kerralla. — Vaan olisikohan minun nyt puhuttava hänelle tästä asiasta heti suoraan, vaiko noin vain kautta rantain tiedusteltava ensin hänen mieltään. Tai haluaisitteko te ensin puhua siitä vähän Jukka serkun kanssa?"

"Kyllä minusta olisi parasta kun pääsisi nyt jo ihan varmalle siitä mitä Uli ja Vreneli arvelevat, ja siksihän minä ne otinkin molemmat tänne mukaan", vastasi emäntä. "Jos minä menen puhumaan siitä Jukalle ja Uli ja Vreneli eivät sitten suostukaan, niin ikäni saan kuulla sitten motkotettavan, että mitä tyhmyyksiä minä silloin haudoin päässäni. Se on välistä niin kummallinen se Jukka eikä se voi heretäkään kun kerran alkaa vatkuttaa. Mutta ei se siltä mikään hirviö ole. Jos sinulle sopii, serkku, niin kuulustelehan Ulia; olisi hyvin hyvä saada jo tietää, suostuisiko se vai ei. Olisi ihan kuin taivaassa, kun saisi tämän asian selville. Ja eikös se tyttökin ole teistä hyvän näköinen?" kysyi hän sitten.