Mutta Uli oli ihan tuppisuuna ja hoiteli vain hevosta ja antoi sen ravata sitä kyytiä että emäntä viimein kysäsi:
"Uli, mikäs sinulla on? Eikös tämä nyt ole jo liikaa hevoselle? Ei se ole tottunut tätä kyytiä juoksemaan."
Uli pyysi anteeksi; ja häntä käskettiin pysäyttämään noin puolimatkan tienoissa. "Ei pelkästään hevosen vuoksi", sanoi täti, "vaan minun itsenikin. Kinkku ja pannukakut rupeevat jo janottamaan." Ja Vrenelikin sanoi: "Kyllä minäkin mielelläni pysähtyisin, saman ne tekevät minullekin kuin tädille. Ja nyt kai en tarvitse pelätä ravintoloihinkaan menemistä, nyt eivät ainakaan hääseurueeksi luule. Paremminkin ajattelevat meidän tulevan hautajaisista, sillä tavalla Uli nyt murjottaa."
"Omatpahan on siihen syyni", vastasi Uli, "ainakin mitä sinuun tulee. Lauantaina äkäillään kun nauraa, sunnuntaina kun ei naura. Mikäpä sen oikean arvannee."
"Oletpa sinä nyt ärttyisä, Uli", sanoi Vreneli, "empä tiennyt, ettei sinulle enää saisi sanaakaan sanoa."
"Riidelkää päälle vaan", huusi täti, "se on hyvä, se: ne jotka rakastaa, riitelee, ja te olette kuin pari hääpäivän huomenena".
"Siksipä en häihin joudukaan" sanoi Vreneli. "Kun on yksin, niin saa olla minkälainen haluaa."
"No saan sitten minäkin olla minkänäköinen haluan" vastasi Uli, "eikä tarvitse sinun minua katsella jos et näköäni siedä. Kärsihän nyt vielä vähän aikaa, niin ei ainakaan minun naamani ole sinun tielläsi."
"Ai, ai", sanoi täti, "älkäähän nyt kaiken hyvän päälle noin härnätkö toisiaanne ja tulko ihan äissänne kotiin. Ei pidä ottaa leikkiä heti todeksi, mitenkäs maailmassa sitten toimeentultaisiin! Jos heti noin kähähtää, niin totisesti, parempi onkin, kun jää yksin! Minäkin olin tyttönä sellainen kärttyisä enkä tahtonut sietää mitään. Mutta jos sitten Jukalla olisin ollut sellainen, niin olisinpa jo joko minä tai hän haudassa. Pian huomasin että toisen tässä täytyy antaa perään ja mukautua ja minun osakseni se tuli. Eipä siltä, ettei Jukkakin aina vähin mukautuisi, onhan hänkin monessa suhteessa muuttunut parempaan päin. Ja minä luulen että kahden yhteen aikovan täytyy muuttua enemmän tai vähemmän tässä maailmassa, jos aikovat tulla onnellisiksi."
"Siksipä onkin parasta jäädä yksin", sanoi Vreneli, "niin saa olla millaisena tahtoo ilman että toinen murjottelee tyhjästä turhaa."