"Ai Vreneli, et sinä nyt muista Jumalaa, joka tahtoo, että me päivä päivältä muutumme ja tulemme paremmaksi. Etkös sinä edes hänenkään tähtensä tahdo olla muullaisena kuin mitä vain päähäsi pälähtää?"
"Mutta täti", sanoi Vreneli, "mitäs te nyt minulle rupeatte saarnaamaan. Mehän puhuimme miehestä, ja te alatte nyt puhua Jumalasta; mitäs yhteyttä niillä on? Minä en ymmärrä, mikä silloin Jumalan lennättää mieleen, kun puhutaan vain miehistä. Paremminkin pitäisi pirun mieleen tulla heistä puhuttaessa, sillä mieshän sekin oli ja vietteli naisen. Jos ei häntä olisi ollut olemassa, niin olisimme nyt onnellisia. Sillä empä piruttarista vielä ikinäni ole kuullut puhuttavan. Ja se on varma merkki siitä, ettei piru ole ikinä löytänyt kuomaansa naisväestä vaan miehistä. Niissähän niitä on oikein legiooneja kuten sanassa sanotaan."
"Älä tee syntiä, Vreneli", sanoi täti, "et sinä tiedä kohtaloasi sinäkään. Enkä minä luule, että sinä nyt puhuit sydämesi mukaan, vaan kuten tytöt aina, silloin kun heillä ei ole heilua tai kun se oikea ei vielä ole tullut."
Juuri kun Vreneli aikoi avata suutaan vastatakseen, ajettiin ravintolaan kuten oli käsketty. Uli oli istua jököttänyt selin emäntään ja Vreneliin eikä ollut heidän tarinoitaan kuulevinaankaan. Ravintolan emäntä otti heidät ystävällisesti vastaan ja vei heidät sitten tädin pyynnöstä yksityishuoneeseen, kun täti ensin oli sanonut Ulille, että hänen on heti tultava sisään. Sitten käski täti tuomaan viiniä ja ruokaa pöytään. "Ajellessa tulee niin nälkä ettei mokomaa aavistakaan."
Kaikki oli sitten valmista, mutta Uli ei tullut. Ravintolan emäntä lähetettiin häntä hakemaan ja hän tuli takaisin ja sanoi että kyllä hän sille oli sanonut. Mutta Uli ei sittenkään tullut. Silloin sanoi täti:
"Vreneli, mene nyt sinä ja käske sitä heti tulemaan!"
Vreneli kuhnaili ja tuumi, että mitäpä siitä pakolla; kylläpähän tulee, jos on nälkä ja jano. "Jos et sinä nyt mene", sanoi täti, "niin pitää tässä minun itseni vielä lähteä."
Silloin meni Vreneli ulos kiukuissaan ja ajoi Ulin pistosanoin sisälle. Siellä se oli Uli seista murjotellut katsomassa keilanpeluuta. "Minun puolestani", sanoi Vreneli, "ole missä tahansa. Mutta täti käski ja sinun pitää tulla. Minua ei enää haluta juoksennella sinun jälestäsi."
Viimein tuli Uli. Hän ei vastannut monta sanaa tädille, joka kyseli:
"Miksi sinua pitää niin pakottaa?" Täti kaatoi runsaskätisesti viiniä
Ulin lasiin ja pakotti hänet syömään tanakasti ja jutteli jos jotakin.
"Minulla oli niin hauskaa käydä Johanneksen luona, kyllä minä nyt jo näen, missä sinä olet ollut opissa. Mutta kylläpä sinä lienetkin ollut niistä hyvä, sillä yhähän lapset häärivät sinun jaloissasi ja pitivät sinua melkein oman veikon arvoisena. Sinä kai menet nyt takaisin heidän luokseen, kun lähdet meiltä?"