"En", vastasi Uli.
"Eihän tuo nyt ole oikein tavallista ja soveliasta, että kysytään: mutta etköhän sanoisi minulle, mihin sinä nyt aiot?" sanoi täti.
"Ei tiedä vielä", vastasi Uli, "en ole vielä ollut kiireissäni, vaikka olisihan sitä jo voinut saada montakin paikkaa."
"No älä viitsikään, jää pois sitten meille, mehän olemme jo kahden puolen niin tyytyväisiä toisiimme ja olemme niin tottuneet toisiimme."
"Älkää nyt emäntä ottako pahaksenne", sanoi Uli, "mutta en ole enää aikonut jäädä rengiksi."
"No onko sinulla mitä muita tuumia?", kysyi täti.
"Eikä ole", vastasi Uli.
"No kun et enää tahdo jäädä rengiksi, niin mitäs arvelisit, jos antaisimme sinulle tilamme vuokralle?"
Sekös iski Uliin kuin puumoukari. Häneltä putosi lampaanlihalla lastattu haarukka kädestä, hän katsoa molkotti tätiä suu auki, silmät suitsirenkaina, hän tuijotti kuin puusta pudonnut. Vreneli, joka oli seissut akkunan luona ja harmitellut muka Ulin pitkää aterioimista, hän käännähti nyt yhtäkkiä ripeästi toisia katsomaan ja kuunteli silmät pälyen, mitäs nyt puhuttiin."
"Niin, töllötä nyt vain", toisti täti Ulille. "Totta minä tarkoitan: kun et kerran tahdo jäädä rengiksi, niin etkö jäisi meille vuokraajaksi?"