"Jumala varjelkoon", sanoi Uli, "nauru ja iloinen mielihän minusta onkin oikein hauskaa; mutta katsos, tuolla on jo tapuli, ja siksi minulle tuli mieleen ne mummon sanat ja minä ajattelin, että kun ei sovi nauraa ja kujeilla ehtoolliselle mennessäänkään, niin ei sovi muulloinkaan kun lähenee Jumalaa. Täytyy ajatella vain Jumalaa ja rukoilla häneltä voimaa, että jaksaisi pitää Jumalalle tekemänsä lupaukset. — Katsos, mikä kyyhkysparvi tuolta lentää vastaamme! Ja katsos, noita kahta valkeaa kyyhkystä, alimaisia, jotka lentävät yhdessä, ne ovat hyvä enne rauhasta ja soviteta. Minusta melkein tuntuu kuten hyvä Jumala olisi lähettänyt ne meille tunnustähdiksi siitä, että meille käy hyvin. Eikös sinustakin?"
Ja Vreneli puristi Ulin kättä ja äänettöminä ja hartain mielin ajelivat he kylään ja odottivat pian ravintolan luona tallirenkiä, joka nyt tarttui hevosen suitsiin sanoen: "On melko kylmä tänään."
Se ravintola oli noita oivallisia vanhankansan ravintoloita, joissa omistajat eivät muuttelehdi joka vuosi, vaan jotka kulkevat polvi polvelta perintönä suvussa. Isäntäväki istui juuri kahvilla kun kihlattu pari tuli sisään, ja he tunsivat kohta Ulin. Siinäkös nyt ystävällisesti lyötiin kättä ja parin täytyi ihan väkipakolla istuutua heidän kanssaan kahville. "Ei pidä kursailla", sanottiin, "sehän on valmista ja kyllä näin aamukylmässä kuppi kuumaa virkistää." — Vreneli oli hämillään: hänestä oli sopimatonta istua tänne pöydän ääreen kuin kotonaan. Mutta ravintolan emäntä ei antanut perään ja Vrenelin täytyi istuutua; sitten katseli hän tyttöä hyvin tarkkaavaisesti ja alkoi kehua:
"Kylläpä Uli on saanut kauniin vaimon; pitkiin aikoihin ei täällä ole nähty pulskempaa morsianta. Minusta on hauskaa että sinä menestyt niin hyvin. Me olimme kaikki niin pahoillamme, kun sinä läksit vieraalle seudulle. Ainahan sitä on hyvillään, kun ihmiset menestyvät. Vaikka onhan niitä sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät sallisi toisille mitään hyvää; mutta, eihän niitä paljoa ole." —
"Jokohan rovasti lie ylhäällä?" kysyi Uli; "minun olisi vielä käytävä hänen luonaan."
"Kyllä kai", vastattiin, "on kai se jo ylhäällä, etenkin näin perjantaina, jolloin käy paljon väkeä. Eihän se tosin mikä aamukukko ole, se makailee mielellään, mutta vanhahan se jo onkin eikä ole ihmekään jos se ei enää jaksa. Mutta viime talvena sillä oli sellainen sijainen, joka ei ennen kello kahdeksaa aamulla päätään nostanut ja kaikki harmittelivat aina, kun sen ukon täytyi pitää niin laiskaa sijaista". — Sitten kysyi Uli:
"Mitenkäs se on tapana, pitääköhän minun viedä Vrenelikin heti mukaan?"
"Ei", vastattiin. "Ei ne morsiamia tavallisesti vie. Monet kyllä menevät sitten yhdessä kirjaa hakemaan. Mutta jos kainostelevat tai ehkä pelkäävät että papilla on aihetta heitä jostain moittia, niin palaavat nuorikot heti ravintolaan ja sulhanen jää yksin pappilaan."
Vreneli kieltäytyi tulemasta mukaan. Uli pyysi sitten ravintolan väkeä lähettämään sanan hänen entiselle isännälleen, että hän tulisi emäntineen häihin ja nousi sitten ylös ja lähti rovastin luo.
Tuossa pulskassa puvussa ja hämärässä tuvassa ei rovasti häntä ensin tahtonut tuntea, mutta sitten hän ihastui kovasti.