"Eiköhän lie sentään sattunut jotain kinaa?" kysyi Jukka.
"Ei suinkaan, mikäli tiedetään; juuri tässä viime sunnuntaina joivat ne täällä yhdessä, sovussa puolikkaan." Muuta, tarkempaa ei ravintolan väki tiennyt sanoa.
Sillä välin oli Johannes ehtinyt kotiin ja kulettanut sinne Anna Mariankin, ja kun emäntä tuli rattaille ja otti piiskan vastaan miehen kädestä, sanoi Johannes: "Oleppas nyt muori minulle hyvin kiltti, sillä muuten jää Anna Maikko tänne luokseni." "Pitääpä yrittää", vastasi emäntä ystävällisesti, otti koritkin maahan ja pyysi Anna Mariaa tulemaan sisään. Hänellä oli näet kahvi jo valmiina, hän ei antaisi muillekaan, jos ei Anna Maria joisi. Anna Maria kursaili, sanoi, että hänen on jouduttava kotiin; oli jo ennen tahtonut lähteä rattailta, sillä tietäväthän eukot, ettei hän suinkaan mielellään tule heidän ukkojensa luo vieraisiin.
"Luuletkos minua mustasukkaiseksi?" sanoi nauraen emäntä. "Enpä lainkaan, liian vanha jo olen mokomaan. Mutta kävipä kuitenkin ennen aikaan joskus kovasti sapelleni kun Johannes vilkui muihin; silloin olisi hänen minun mielestäni pitänyt muljotella kuin mörkö ja härkä kaikkiin muihin tyttöihin ja naisiin paitse minuun. Mutta haihtuu vähitellen se huoli kun huomaa, ettei ole syytä olla mustasukkainen." Siitä johduttiin puhumaan juttuja mustasukkaisista vaimoista, kunnes emäntä hypähti akkunaan ja kysyi:
"Kukas tuolta tänne ajaa, pikkuvaunuilla?" "Ai, minähän ihan unohdin, sehän se on serkku Jukka Glunggesta, se tulee meille yöksi", sanoi Johannes.
"Ja sitä et sanonut ennemmin! Kyllä oletkin sen! — — — mitähän hänellä on asiaa, kun kerran tännekin osaa? Ei ole käynyt täällä moneen vuoteen."
"Sittempähän saat kuulla", sanoi Johannes. Ja Anna Maria hyvästeli ja lähti pois astellen serkkua vastaan, joka ajoi taloon. Talossa oltiin jo valmiit ottamaan vastaan serkkua, joka hieman kompuroiden ja vaivaloisesti laskeutui alas ajoneuvoilta. Uli kiiruhti ottamaan hänen hevostaan. "Suipas sitä vähän", sanoi Jukka, "äläkä anna sille heti juoda, se on hiostunut. Ruokitteko te vielä heinillä?" kysyi hän sitten Johannekselta; ja vasta täydellisesti rauhoituttuaan hevosen suhteen, meni hän tutisevin jaloin sisään. Tuskin oli hän päässyt tupaan, niin kysyi hän:
"Tuoko se oli Uli?"
"Se oli", vastasi Johannes.
"Näyttääpä vähän liian nuorelta ja kevytjalkaiselta."