"On lähes kolmenkymmenen", vastasi Johannes, "ripeä tosin jaloiltaan, mutta parempiko olisi, jos hän kömpelehtisi kuin puujaloilla."
Ja näin vastattuaan meni Johannes kellariin ja palasi sieltä tuoden viiniä ja juustoa. Sivumennen kysyi emäntä keittiössä häneltä: "Mitä se Ulia kyseli, mitä se Ulista?" "En nyt jouda selittämään", vastasi Johannes; "tulehan sisään, niin saat sitten kuulla."
"Mikähän sille Johannekselle on tullut? ajatteli emäntä; tuntuu niin kummalliselta, hän ei ole koskaan ollut minulle tällainen."
Serkku alkoi jälleen valitella vaivojaan: millaisia petettyjä onnettomia he ovat! Ja tuskin lähti Johannes ulos katsastelemaan päivän tehtäviä, niin kysyi Jukka emännältä: "Millainen se on tuo teidän renkinne, se Uli? Johannes suositteli häntä meille isäntärengiksi."
"Älkää toki!" huudahti emäntä, "Uli on niin hyvä renki ettei koko seudulla ole parempaa; meillä ei ole ollut niin hyvää renkiä koskaan ennen."
"Vai niin?" sanoi serkku, "mutta millainenkas se on naishommissa?
Näytti olevan ihan pahimpia."
"Kumpa ei olisi pahempia!" sanoi emäntä. "Vuoteen ei se ole ollut niin yötä poissa kotoa."
"Jaha, jaha", sanoi serkku. "Johanneshan näkyi ajavan jonkun sievän naikkosen kanssa ja toi sen markkinoilta aina tänne kotiin, näin mä; kukas se oli?"
"Meidän naapurin emäntä, erittäin kunnon ihminen, minä pidän hänestä erittäin paljon ja ainoastaan hänen luonaan minä pistäydyn joskus kylillä kun pistäydyn."
"Tjaha, tjaha", sanoi serkku; "te ette siis oikeastaan tahtoisi pitää
Ulia?"