"Mitenkä niin?" kysyi emäntä. "Ei suinkaan nyt Johannes liene niin hullu että antaa pois Ulin. Jos niin ovat asiat, niin kyllä tässä on minullakin sanani sanottava." —
Johannes tuli sisään, puhui joutavanpäiväisistä asioista; emäntä meni ulos ja serkku sanoi: "Kuules, serkkumies, minusta näyttää vähän siltä, että sinun eukkosi on hyvin tyytyväinen Uliin, hänestä näyttää Uli olevan hyvin mieleinen." — "Niin", vastasi Johannes, "yksikään renki ei siitä ole ollut niin mieleinen kuin Uli; kaikista muista on sillä ollut aina valittamista, mutta tästä ei ainoaakaan sanaa nyt kokonaiseen vuoteen. Ja meillä on ollut nyt ihan hauska elää."
"Ei siis ehkä haittaisi, jos he joutuisivat vähän erilleen", sanoi Jukka. Ei hän sillä mitään pahaa tarkoittanut; mutta ei aina ole kovinkaan terveellistä, että akat ja rengit tulevat keskenään liian hyvin toimeen.
"Oh, ei siitä puhettakaan", sanoi Johannes, "kun vaan akat ja aviomiehet tulevat keskenään vielä paremmin toimeen. Ja meillä tullaan." Hän eli muijansa kanssa aina sovussa ja kumpikaan ei tenännyt toista vastaan, ei lasten eikä palvelijain kuullen. Ja jo pitkän aikaa olivat he olleet palvelijainkin kanssa sovussa, eikä niistä yksikään ollut noussut heitä eikä toverejaan vastaan; ja heidän oli hyvin mukava elää. "Empä tätä oikein ymmärrä", sanoi serkku; "tavallisesti jos palvelijat ovat keskenään liiaksi sovussa, saa isäntä siitä kärsiä. Se, jolle on käynyt niinkuin minulle, tietää yhtä ja toista hänkin."
Emäntä ei voinut ymmärtää, mitä nuo ristikuulustelut oikeastaan tarkoittivat; kunnes puhe pöydässä jälleen kääntyi Uliin ja hänen oli uskominen, että Ulia tiedusteltiin palvelukseen Jukalle. Silloin sanoi hän: "Mutta Johannes, tiedätkö sinä oikein, mitä sinä nyt teet?"
"En tahdo olla Ulin onnen esteenä", vastasi Johannes.
"Ei kaikki onni kultaa, mikä kiiltää", mukisi emäntä itsekseen ja meni heti ulos. Silloin alkoi serkku hokea, että pitäisi nyt jo käskeä Uli sisään, hän tahtoisi puhella hänen kanssaan. Ja Johannes tuumi, ettei se nyt tänä iltana oikein sovi, huomenna näyttelee hän serkulle vielä Ulin töiden tuloksia ja sittenhän serkun sopii vielä peruuttaa aikeensa jos tahtoo. Mutta serkku sanoi, että hänen pitää lähteä jo huomisaamuna varhain kotiin. Kun saisi jo tänään asian hyvälle tolalle, niin voisipa kerrankin nukkua rauhassa yönsä. Ja Uli oli pyydettävä sisään.
Uli oli aivan utelias tietämään miksi häntä pikkutupaan tahdotaan ja asettui seisomaan oven pieleen. Mutta serkku täytti lasin, toi Ulille ja sanoi: "Naukkaappas nyt ja tule tänne istumaan; minulla olisi vähän sinulle puhuttavaa." Nyt alkoi hän kertoa, miten Johannes oli esittänyt Ulia hänelle isäntärengiksi, millaista renkiä hän halusi ja miten suuren palkan hän maksaisi; hän ei kitsailisi enempääkään maksamasta jos vaan voisi olla palvelijan suhteen tyytyväinen. "Ja jos haluat tulla, niin sano mitä tahdot; niin selvitämme nyt heti sen asian." Uli oli ihan ällistynyt. — Viimein hän sai suunsa auki ja sanoi, että hänellä oli täällä kerrassaan hyvä olla ja ettei hän halunnut lainkaan muuttaa paikkaa. Jos isäntä luulee, että hänelle on eduksi lähteä, niin pitää kai koettaa; mutta vastenmielistä se vain on."
"Voithan koettaa", sanoi Johannes, "ja jos ette tule keskenänne toimeen, niin minä otan sinut koska tahansa takaisin."
"No tuota, minkä verran sinä tahdot palkkaa?" kysyi serkku.