Sepä tarina tuntui vanhasta emännästä kauniilta ja hän kuivaili jo etukäteen silmiään ja sanoi: "Älähän nyt ole huolissasi, serkku Johannes, ei sille käy meilläkään pahoin, kyllä mekin koetetaan pitää siitä hyvää huolta. Minä tässä jo tuumin, että jokohan nyt viimeinkin saimme luotettavan miehen, joka pitää talosta hyvää huolta; eipä nuruttaisi palkasta."
"Ei se riipu pelkästään palkasta", sanoi Johannes, "vaan Ulia täytyy tukea ja häneen täytyy luottaa. Hän on meillä ollut kuin oma lapsi ja hänestä olisi ihan outoa yhtäkkiä tulla pelkäksi rengiksi."
"Voi, älähän nyt ole huolissasi", sanoi muori, "me koetamme kyllä tehdä parastamme. Milloin keitämme kahvia, jääköön juomatta, jos ei Ulikin saa kuppiaan. Ja meillä on aina jokapäivä ruuaksi vähän lihaa, mutta palvelijoilla ainoastaan sunnuntaisin. Mihinkäs sitä joutuisi, jos niille aina lihaa antaisi? Mutta jos sinun mielestäsi on tarpeen, niin saammehan me aina väliin antaa Ulille lihaa arkinakin."
"Siitä ei ole hyötyä mitään", sanoi Johannes, "eikä Uli sitä tahdokaan, toiset tulisivat vain kateellisiksi. Aina sen toiset huomaavat, vaikka sitä miten peittelisi. Meillä oli kerran piika, joka nuuski ja tähysteli kaikki astiat kun tuli ulkotöistä ja aina se sai selon, oliko hänen poissa ollessaan keitetty kahvia ja annettu toiselle tytölle, eikä hänelle; ja sittenkös se äkäili viikon ajan jottei sitä ollut jaksaa sietää. Mutta teidän täytyy vain luottaa Uliin ja auttaa häntä; silloin käy kaikki hyvin."
Serkku ei näyttänyt enää suvaitsevan tätä keskustelua ja hän lähti näyttelemään Johannekselle taloaan ja aittojaan nyt, vielä päivän aikaan ja kyseli neuvoja ja sai myös. Mutta ei kehunut Johannes hänen talouttaan. Vasikoille, sanoi hän, pitäisi hommata alusia ja lampaat ovat liian ahtaassa karsinassa, ne tunkevat toisiaan ja vuonat ovat ihan rutistua isojen väliin. — Muuta taloutta katseltaessa ei hän virkkanut sanaakaan. Kun he sitten jälleen palasivat sisään, tapasivat he Ulin hyvin alakuloisena talon pihalla. He veivät hänet mukaansa, mutta hyvin alakuloinen oli Uli koko illan. Hänelle tuppasi melkein itku kurkkuun kun joku hänelle vain sanankin sanoi.
Huomisaamuna varustautui Johannes kotimatkalle kun hänet ensin oli pakotettu ahtamaan sisäänsä ruokaa ihan liiallisesti. Pakotettiimpa vielä ryyppäämään naukkukin päälle, vaikka hän vakuutteli, ettei hän aamuisin naukkaa. — Uli melkein piteli kiinni hänen liepeistään, piteli melkein kuin lapsi, joka pelkää, että isä lähtee hänen luotaan; ja kun Johannes viimein aikoi paiskata hänelle kättä, sanoi hän, että hän lähtee vähän matkaa saattamaan isäntää, jos saa, sillä eipä tässä tiedä, milloin jälleen saa häntä nähdä.
"No miltäs tuntuu?" kysyi Johannes heti kun he pääsivät pois talon tanhuilta.
"Voi isäntä hyvä, ette usko miten pahalta. Minä kolusin jo monessa paikassa, mutta en ole vielä missään mokomaa nähnyt. Ei ole, Jumala paratkoon, täällä vähääkään järjestystä. Virtsa juoksee talliin, lantaa ei ole ikipäivinä ajettu kunnollisesti ulos, hevoset seisovat perä pystyssä, olissa on vielä puolet jyviä, vajassa sikamainen siivo, työkalut sennäköiset. Katsoa murjottelevat minua kuin syötävää; joko eivät vastaa laisinkaan tai mukisevat hävyttömyyksiä niin että sietäisi niitä korville paukuttaa."
"Karsihan nyt ja malta mielesi", sanoi Johannes. "Ala varovasti, ota ohjat huomaamatta käsiisi, tee itse työtä minkä jaksat; sano käskysi oikealla tavalla ja koeta saada ne vähitellen muuttamaan tapojaan tai edes joku heistä puolellesi. Ja katsastele sitten jonkun aikaa miten työt käyvät, kunnes olet heihin hyvin tutustunut ja tiedät millä tavoin paraiten voit tulla heidän kanssaan toimeen. Ei hyödytä heti paikalla iskeä kirvestään kiveen; tavallisesti tuntee näin alussa oloja liian vähän tai alottaa väärästä päästä. — Kun sitten tiedät, millaisten pariin olet joutunut, ja jos he sittenkään eivät paranna tapojaan, niin näytä sitten yhtäkkiä kunnolleen mikä olet miehiäsi ja anna jollekulle eropassit, niin kyllä muut jättävät metkunsa. Ja älä rupea allepäin, ethän sinä ole mikään orja, pääsethän sinä lähtemään pois milloin vain haluat. Mutta oppiaikaa tämä on sinulle, ja sitä parempihan on, kuta enemmän nuorimies saa kokea. Täällä saat oppia paljon; saat oppia isännyyttä, ja se ammatti on juonikkaampaa kuin mitä luuletkaan. — Ja minä aavistan että sinä osut täällä onneesi ja tulet oikeaksi mieheksi. Koetahan vain olla sovussa naisväen kanssa, mutta älä sentään anna sen ukon tulla epäluuloiseksi; ei ole vähä hyvä se, että naiset ovat puolellasi. Mutta jos ne rupeevat huutelemaan sinua työmailta erittäin kahville, niin älä mene; tyydy siihen mitä on muillakin ja ole aina työssä etukynnessä. Sillä tavalla täytyy niiden lopulta taipua, tahtoivat tahi ei."
Tämä rohkaisi ja innosti Ulin mieltä ja kuitenkin oli hänen vielä kovin vaikea erota isännästään. Nyt vasta muistui hänen mieleensä jos jonkinlaista kysyttävää. Hän tunsi olevansa niin kykenemätön. Hän tiedusteli kylvämistä: mitä silloin ja silloin on tehtävä; menestyisivätköhän ne tai ne kasvit siellä tai miten niitä ja niitä hoidetaan? Hänellä oli kysymyksiä loppumattomiin saakka, kunnes Johannes viimein pysäytti hevosen erään ravintolan kohdalla, joi puoli pulloa viiniä Ulin kanssa ja lähetti hänet sitten puolipakolla kotiin.