"Vai niin", sanoi Johannes, "no se on toista kuin mitä minulle on puhuttu. Ja minä jo luulin, että sinä pyytäisit minua puhemieheksesi. Ja siihen en olisi, suoraan sanoen, kernaasti suostunut ja siksi en olisi nyt mielelläni sinua tavannutkaan. Hyvä, jos ei se ole totta; olisin siinä minäkin mekkoni liannut. Harmittavaa se olisi ollut, jos sinä olisit menetellyt niinkuin monet muut lurjukset. Mutta kai siinä nyt jotain perää on?"
"Noh", sanoi Uli, "enhän minä nyt sitä väitäkään, etten luulisi että kyllä se tyttö minut ottaisi ja että kyllä me saataisiin se asia ajetuksi läpi jos oikein haluttaisiin. Ja olenhan minä ajatellut, että kyllä se sellainen olisi minunlaiselleni köyhälle miehelle oikea onnen keikaus. Parempaa kauppaa ei syntyisi missään."
"Sekö se on se kalpea tyttö siellä, jonka läpi ihan kuu paistaa ja joka laputtaa heti tupaan pakoon kun tuuli vain hengähtää ettei se sitä kaataisi?" kysyi Johannes.
"Niin, eihän se niitä kaikkein kauniimpia ole", sanoi Uli, "laihahan se on ja kivuloinen, mutta kuuluisi se siitä kyllä paranevan, kun vaan saisi miehen, kuuluu lääkäri sanoneen. Mutta 50,000 guldenia sillä on."
"No yhäkö se istuu siellä päivät päästään tuvan nurkissa ja uunilla vai joko se puuhaa mitään? Hoitaako se taloutta?" kysyi Johannes.
"Eihän se tee työtä paljoa ja vähänhän se käy keittiössäkin, mutta se osaa neuloa kauniita näpräyksiä ja korallikoristeita. Vaan voisihan sitä sitten kun talo joutuu sille, ottaa vaikka keittäjättären. Kun se vain pitää vähän väkeä silmällä, niin eihän sen itsensä tarvitse kaikkea tehdäkään", tuumi Uli.
"No niinhän se nyt on, jos nyt aineelliseen hyötyyn katsotaan, ja hulluahan olisikin luulla, että kaikki on sillä hyvä, jos vaimo vain häärää itse mukana kaikissa töissä. Voihan rouva esimerkiksi majailla apteekissa neule kädessä, mitäpä sen renkejä tarvitsisi liikuttaa", sanoi Johannes. "Mutta minusta se näytti hyvin pahantuuliseltakin eikä se sanonut kellekään niin hyvää sanaa."
"Onhan siinä vikoja", sanoi Uli, "ja sehän se vasta oikea äkäpussi onkin. Mutta kun se saisi hyvän miehen ja tointa sen verran että se voisi vähän unohtaa, niin kyllä kai se siitä parantuisi. Ja osaahan se toki olla ystävällinenkin. Ja joskus se on ihan ihmeellisen hellä ja jos taloa hoitaa hyvin, niin voi siitä saada aina 10,000 lyhdettä jo pelkässä rukiissa, puhumattakaan ohrasta ja vehnästä j.n.e."
"Se on paljon se", sanoi Johannes, "ja sellaisia taloja ei ole monta koko kantoonissa. Mutta jos minä olisin valitsemassa, ottaako hyvän tilan ja pahan vaimon vai eikö kumpaakaan, niin sata kertaa mieluummin heittäisin molemmat. Hyvähän on rikkauskin, mutta se pelkästään ei tee onnelliseksi. Piru sellaisessa kodissa eläköön, jossa väijyy mokoma häijy, ruma otus, joka aina vain ulvoo ja nyrpistelee nokkaansa. Ja hukassa silloin ollaan jos iloa kerran täytyy mennä hakemaan kodin ulkopuolelta."
"Mutta isäntä", sanoi Uli, "ainahan sinä ennen kehoitit minua säästämään ja kituuttamaan, jotta minusta tulisi kerran oikea mies. Eihän siitä tule mitään, joka ei omista mitään."